Keskiviikko 1.9.2004
TV2
Otanmäen junavaunutehdas on kainuulaisen Vuolijoen kunnan
tärkein työllistäjä. Espanjalaisomistukseen siirtyneen tehtaan lopettamisuhka saa kunnan päättäjät jälleen kerran vetoamaan valtiovaltaan, mutta Suomi elää toisin kuin Kekkosen aikaan.
Ohjaaja Erkko Lyytinen
Tuotanto Mandart Productions Oy, 2004
Kuva: kuvanauhalta
Keskiviikko 1.9.2004
TV2
Dokumentti kiinalaisesta Zhang Jing Taosta, joka jäi työttömäksi ja lähti etsimään parempaa elämää Pekingistä. Tällä hetkellä hän pitää kaupungissa luvatonta ravintolaa yhdessä vaimonsa kanssa. Zhang aikoo menestyä, palata kotiseudulleen varakkaana miehenä ja taata tyttärelleen hyvän koulutuksen. Paluu kotiseudulle epäonnistuneena tietäisi kasvojen menetystä.
Ohjaaja Mika Koskinen
Tuotanto Making Movies Oy, 2003
Kuva: TV2 Tiedotus
Keskiviikko 8.9.2004
TV2 klo 22.05
M/S Estonia upposi 28. syyskuuta 1994. Laivan matkustajista ja miehistön jäsenistä vain 137 henkilöä pelastui, 852 hukkui. Dokumentissa Estoniasta pelastuneet kertovat onnettomuusyön tapahtumista ja kommentoivat Estoniaa koskevan uutisoinnin moraalia. Heidän mielestään tiedotusvälineet eivät ota vastuuta julkaisemiensa tietojen oikeellisuudesta eivätkä kunnioita uhrien ihmisarvoa. Lisäksi dokumentissa pohditaan miten ro-ro -alukset voitaisiin tehdä turvallisimmaksi ja mitä virheitä turvallisuusluokituksissa oli tehty. Tuotanto TV2 Dokumenttiprojekti, 1996. Ohjaajat Hannes ja Renita Lintrop. Uusinta.
Kuva: kuvanauhalta
Keskiviikkona 8.9.2004
TV2 klo 23.15
(War Feels Like War)
USA:n hyökätessä Irakiin yli kolmetuhatta journalistia kokoontui Kuwaitiin. Esteban Uyarra seurasi riippumattomien toimittajine ryhmää läpi Kuwaitin ja Irakin. Palkittu dokumentti on lainannut nimensä P.J.O'Rourkelta, jonka mukaan sota tuntuu sodalta; se on aina tuskallinen, kaoottinen ja hirvittävä.
Ohjaaja Esteban Manzanares Uyarra
Tuotanto In Focus Productions, Iso-Britannia, 2003
Kuva: kuvanauhalta
Keskiviikkona 15.9.2004
TV2 klo 22.05
Kolmekymmentä vuotta sitten Caj Bremer kuvasi historiaan
jääneen valokuvasarjan muoniolaisesta asutustilallisperheestä.
Kesällä 2003 hän palasi kuvaamaan samaa perhettä. Matkasta tuli kuvallinen retki suomalaiseen todellisuuteen ennen ja nyt.
Ohjaaja K. J. Koski
Tuotanto Illume Oy, 2004
Kuva: TV2 Tiedotus
Keskiviikkona 15.9.2004
TV2 klo 23.35
(One Day in September)
Oscar-palkittu dokumenttielokuva käy hetki hetkeltä lävitse
Münchenin olympialaisten traagiset tapahtumat syyskuussa 1972.
Kaikkiaan 11 Israelin olympiajoukkueen jäsentä surmattiin palestiinalaisen Musta Syyskuu-järjestön toteuttaman kidnappausdraaman loppunäytöksessä. Seuratessaan saksalaisten poliisien toimintaa dokumentti kysyy myös, olisiko kaikki voinut päättyä toisin.
Ohjaajat Kevin MacDonald ja Arthur Cohn
Tuotanto Arthur Cohn Production, Iso-Britannia,1999
EUROOPAN KESKIPISTEESSÄ
Keskiviikkona 22.9.2004
TV2 klo 22.05
(Die Mitte)
(The Center)
Missä on uuden Euroopan keskipiste? Puolalaisohjaaja Stanislaw Mucha löytää riemastuttavassa dokumentissa konkreettisen keskuksen toisensa jälkeen. Joku maamerkeistä on monumentti, toinen ravintola, kolmas maamerkki on kymmenien tonttujen keskellä puutarhassa, neljäs nukkuvan koiran alla… Matkatessaan Eurooppaa ristiin rastiin dokumentti maalaa kuvaa uusista EU:n jäsenmaista.
Ohjaaja Stanislaw Mucha
Kuva: Strandfilm
Keskiviikkona 22.9.2004
TV2 klo 23.30
(A Texas Murderer) (Two Towns of Jasper)
James Byrd Junior kuoli vuonna 1998, koska hän oli musta ja koska häntä raahattiin köydessä auton perässä Jasper-nimisessä kaupungissa
Teksasissa. Teon takana oli kolme nuorta, valkoista miestä. Oscar-ehdokkaana ollut elokuva seuraa oikeudenkäyntiä ja kahtia jakaantunutta kaupunkia.
Ohjaajat Whitney Dow ja Marco Williams
Tuotanto two tone productions, inc, USA, 2002
Kuvat: TV2 Tiedotus
Keskiviikko 29.9.2004
TV2 klo 22.05
Dokumenttielokuva suomalaisista ja heidän elämäntavoistaan Hakkilan kaupunginosassa Vantaalla. Näkökulma on Suomessa asuvan libanonilaisen Jean Bitarin, joka on itse kuvannut elinympäristöään elämäniloisella asenteellaan usean vuoden ajan.
Tuotanto Bitar Films Oy, 2003
Kuva: Jean Bitar
Keskiviikko 29.9.2004
TV2 klo 23.20
(First Kill)
Tuleeko sotilaasta murhaaja jos hän nauttii tappamisesta? Voiko sota olla kaunista? Onko jokainen ihminen kykenevä kauheuksiin? Hollanti-laisen naisohjaaja Coco Schrijberin kysymyksiä herättävässä dokumen-tissa kertojina ovat Vietnamin sodan veteraanit.Yksi heistä on elokuvien llmestyskirja Nyt ja Full Metal Jacket käsikirjoittaja Michael Herr.
Tuotanto Lemming Film, Hollanti, 2001
Kuva: TV2 Tiedotus