Ensimmäinen tappo

Vietnamin sodan veteraanit kertovat, mikä tekee sodasta kauhistuttavan kauniin

- Kun ensimmäisen kerran tappaa ihmisen, se tuntuu oudolta, koska se on uusi kokemus. Sen jälkeen se alkoi tuntua hyvältä, ainakin minusta.

Tuleeko sotilaasta murhaaja, jos hän nauttii tappamisesta? Voiko sota olla kaunista? Hollantilaisen naisohjaaja Coco Schrijberin elokuva Ensimmäinen tappo (First Kill) on vangitsevaa katsottavaa. Elokuvassa ei ole yhtäkään liikkuvaa kuvaa sodasta, ainoastaan muutama mustavalkoinen valokuva ja Vietnamin sodan veteraanien ja Vietnamissa olleiden sotakirjeenvaihtajien ilmeettömät kuvaukset pelosta, lasten tappamisista ja kiihottavasta tunteesta, jota voi verrata seksiin.

Elokuva rakentuu paljon myös Michael Herrin rauhallisen äänen varaan. Herr lähti Vietnamiin kirjoittamaan sotilaiden kokemuksista. - En usko sotaan, vaan siihen, että olin siellä todistamassa sitä, hän kertoo. Herr antoi äänen sotilaille kirjassaan Dispatches ja hän on tehnyt käsikirjoitukset elokuviin Ilmestyskirja.Nyt ja Full Metal Jacket.

Herr antoi kerran sodassa suojatulta ja tunsi olevansa enemmän elossa, mutta hän ei koe huonoa omaatuntoa, koska hän ei voinut paikantaa tunnetta, jota ei olisi pitänyt tuntea. Herr ei ole antanut haastatteluja kymmeneen vuoteen.

Monille toimittajille sota oli vain työtä. Valokuvaaja Eddie Adams kertoo, miten hän lähti tyynesti lounaalle otettuaan juuri kuuluisan kuvan, jossa vietkongilaista sotilasta ammuttiin päähän.

Mikä saa turistit kiertämään laumoittain entisiä sotatantereita ja käymään sodasta kertovissa valokuvanäyttelyissä? Onko jokaisella ihmisellä pimeä puoli, joka saisi jokaisen painamaan liipasinta? Kykenemmekö me kaikki kauheuksiin?

- Sodassa on monta elementtiä ja sävyä. Ne joilla on ehdoton moraalinen kanta, eivät ole niin hämmentyneitä kuin sinä ja minä, Herr pohtii.

Elokuvan on tuottanut Lemming Film, Alankomaat, 2001.

Kuva: Lemming Films