2004  Syyskuu   Lokakuu   Marraskuu   Joulukuu 


Pölynimurikauppiaat

Torstaina 28.10.2004 TV2

Palkittu elokuva aloittaa Dokumenttiprojektin toivottujen sarjan

Dokumenttiprojektin elokuvia on totuttu näkemään keskiviikkoiltaisin. Monia on toivottu uusintoina ja monet niistä on pariin kertaan nähtykin. Torstaisin on nyt mahdollisuus katsella kotimaisia toivottuja, jotka kestävät myös koko perheen piirissä. Sarjan aloittaa John Websterin ohjaama Pölynimurikauppiaat.

Pölynimurikauppiaat Kimmo, Heimo ja Kristiina iskevät kameraryhmä kintereillään 18 viattomaan suomalaisperheeseen. Miten ja miksi? Nordic Panoramassa yleisöpalkinnolla -93 ja Prix Europassa -94 erikoismaininnalla höystetty dokumenttielokuva on tragikoominen kuvaus menestymisen unelmasta suomalaisen pölynimurikauppiaan maailmassa. Lama-Suomessa myyminen on entistä tiukempaa.

Kristiina on häikäilemätön ja kunnianhimoinen huippumyyjä, joka myy eniten lisälaitteita koko maailmassa. Tänä vuonna hän on asettanut tavoitteekseen kaupata 330 pölynimuria ja pari sataa lisälaitetta. Saavutettu tavoite palkitaan firman Kultamerkillä.

Heimo on räiskyvä pohjois-karjalainen moottoriturpa, joka kiertää pikkukyliä aivan rajan tuntumassa. Heimon menestys on kovan työn takana. Samalla hän haaveilee paljon suuremmasta...

Kimmo on työtön autonasentaja, joka ryhtyi kauppiaaksi paremman työn puutteessa. Kahden päivän pikakoulutuksen jälkeen hänet lähetettiin kentälle Espoon lähiöihin. Kimmo on karusta ulkonäöstään huolimatta näistä kolmesta kiltein myyjä. Kimmolle myyminen on vaikeaa. Esittely on kömpelöä ja fyysisesti raskasta. Hädissään Kimmo tukeutuu ulkoaopittuihin fraaseihin, joita hän toistelee päättömästi.

Pölynimurikauppiaissa ei ole yhtään ennalta lavastettua kohtausta. Kun kauppias soittaa ovikelloa, asiakas on yhtä epätietoinen niin kuvausryhmän kuin kauppiaankin läsnäolosta. Suomalaiset osoittautuivat erittäinkin luottavaiseksi ja avoimeksi kansaksi - 20 kuvatusta taloudesta vain kaksi kielsi materiaalin käytön.

- Aivan ensimmäiseksi myyntimiehen on myytävä itsensä, sanoo päällikkö Kimmolle koulutuksen alkajaiseksi. Ja se näyttää pitävän paikkansa.
(Pölynimurikauppiaitten ensilähetys TV2:ssa oli 15.4.1993).

Kuva: TV2 Tiedotus



[Takaisin]