2004  Syyskuu   Lokakuu   Marraskuu   Joulukuu 


Säädyllinen tehdas

Keskiviikkona 6.10.2004 TV2

Nokian eettisen toiminnan johtaja lähtee yllätysvierailulle kiinalaisen alihankkijan luokse.

Säädyllinen tehdas on dokumenttielokuva globalisoituvan maailmantalouden länsimaisille yrityksille ja koko kulttuurillemme aiheuttamasta ristipaineesta. Yritykset siirtävät tuotantoaan maihin, joissa kustannukset ovat pieniä. Halpatuotannon maissa yrityskulttuuri, työntekijän oikeudet ja ympäristökysymykset ovat usein ristiriidassa emoyhtiöiden kotimaiden käytäntöjen kanssa.

Kun kuluttajien myötä myös suuret sijoitusrahastot kiinnittävät yhä enemmän huomiota myös yritysten toiminnan eettiseen kestävyyteen, länsimaiset suuryritykset joutuvat väistämättä vastaamaan myös moraalisiin kysymyksiin. Missä kulkee voitontavoittelun ja eettisesti kestävän toiminnan raja?

Kansainvälisesti menestynyt ranskalainen dokumentaristi Thomas Balmès lähti tutkimaan asiaa Nokian kautta. Balmèsia kiinnosti alunperin erityisesti se, onko Nokian menestyksen pohjalla jokin "pohjoismainen tai suomalainen moraali", joka antaisi kapitalismille pehmeämmät kasvot.

Kolmen vuoden prosessi johti elokuvaan, jossa kaksi eurooppalaista naista - Nokian eettisen toiminnan johtaja Hanna Kaskinen ja englantilainen konsultti Louise Jamison - tutkivat alihankkijoiden tehtaita ympäri maailmaa. Vähimmäiskriteerinä oli, että tehtaat noudattavat paikallista lainsäädäntöä.

Balmès seuraa naisia Kiinaan, jossa he tutkivat matkapuhelimien latureita valmistavaa tehdasta. Tehtaan johdon seuratessa vierestä naiset tutkivat tehtaan oloja ja palkkakirjanpitoa sekä haastattelevat kiinalaisia tyttöjä, jotka tehtaan johtajan mukaan ovat tuotantoprosessin kannalta täysin "korvaamattomia ja pitkäkestoisia".

Elokuva luo hienovaraisen, klassiselle dokumenttielokuvalle tyypillisen draaman, kahden eurooppalaisen naisen ja tehdasta johtavan eurooppalaisen miehen välille. He ovat kaikki ihmisiä, jotka maailmantalous on heittänyt omista rajallisista lähtökohdistaan vieraaseen kulttuuriin tekemään töitä. Mutta heidän tapaamisensa keskiössä on kysymys kiinalaisten työntekijöiden asemasta ja tässä suhteessa he katsovat toisiaan osin pöydän vastakkaisilta puolin.

Eikä kaikki tehtaassa ole sitä, miltä alussa näyttää…

Elokuva on suomalaisranskalaista yhteistuotantoa, ja se on valittu Amsterdamin kansainvälisen dokumenttielokuvafestivaalin (IDFA) kansainväliseen kilpasarjaan. Se on myyty etukäteen kahdeksaan maahan, mm BBC:lle ja France 2:lle. Elokuvan suomalaiset rahoittajat olivat YLE TV2 Dokumenttiprojekti ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK.

Materiaali: Digibeta & DVCam

Ohjaus ja kuvaus: Thomas Balmès
Leikkaaja: Catherine Gouzet
Tuotanto: Kaarle Aho & Thomas Balmès
Making Movies Oy & Margot Films

Kuva: Making Movies Oy



[Takaisin]