2004  Syyskuu   Lokakuu   Marraskuu   Joulukuu 


Shh!

Keskiviikkona 6.10.2004 TV2

Kuvaus venäläisen katutyömaan mutkikkaista vaiheista

Shh! (Tishe!) on absurdia komediaa suoraan todellisuudesta ammentava kuvaus pietarilaisesta katutyömaasta, jonka vaiheita tarina kuvaa realistisesti, surrealistisesti ja abstraktisti.

Alkuasetelma tuo mieleen mykkäfilmin: kolme kadun siistijää työssään. Kaksi lakaisee katua, yksi lapioi kadun reunan maa-ainesta kottikärryihin. Taustalla soi hilpeä pianomusiikki, työ sujuu. Kuvakulma on sopivasti yläviistosta. Ohjaaja tallentaa tapahtumia kamerallaan asuntonsa ikkunasta, aitiopaikalta.

Toisessa kuvassa vastapäisen talon ovi raottuu ja oviaukkoon ilmestyy pieni mummo. Hän katselee ympärilleen, suojaa valon häikäisemiä silmiään kädellään yrittäen erottaa mitä kadulla oikein tapahtuu. Hiljempaa, hän äännähtää, ja tätä toistellen hän kulkee hiljaa ja varovasti kadun kulmaan, johon jää tähyämään eteenpäin. Sitten hän kääntyy takaisin ja jatkaa vielä ovelle palatessaan ponnettomasti, väsyneesti: Hiljempaa. Hiljempaa.

Mitä näiden kahden näkymän välillä tapahtui, kun vuodenajat vaihtuivat syksystä talven kautta kevääseen ja kun sateiden olomuoto vaihtui vedestä rännäksi, lumeksi ja taas vedeksi? Mikä vei vanhuksen voimat?

Kadunlakaisijapartion jälkeen paikalle saapui katutyömiehiä. He leikkasivat asfalttiin sivumitaltaan parimetrisen aukon, täsmällisesti keskelle katua ja ajoväylää. Henkilöautot, kuorma-autot ja bussit puikkelehtivat ohitse kumminkin puolin. Työmiehet keräsivät asfaltista irtoavat liuskat alueen reunoille ja poistuivat. - Illalla kadun valtasivat kulkukoirat, ja antennitolppaan nousi yksinäinen varis.

Seuraavana päivänä tuli kauhakuormaaja ja teki äsken leikattujen railojen väliin aukon. Työläiset irrottivat asfalttiliuskat ja murskasivat niitä hakuilla, ja kauhakuormaaja kuljetti palat pois. Kadun pintaan levitettiin uusi asfaltti, joka tasoitettiin huolellisesti.

Asfaltin halkeamista kasvoi sinnikkäitä vihreitä versoja. Kadulla oli elämää. Joku odotti daamia kukkapaketin kanssa, toinen veti liikuntakyvytöntä karkeassa kärryssä ohitse. Pariskunta riiteli sateessa, kunnes teki lämpimän sovinnon.

Sitten asfaltti leikattiin auki. Katu sai uuden asfalttikerroksen peitokseen, mutta pian siihen ilmestyi kraatterin näköinen aukko. Paikalle ajoi kauhakuormaaja, joka avasi asfalttipinnan ja kaivoi syvän kuopan.

Vuodenajat vaihtuivat. Kadun päällysteet vaihtuivat. Keväällä katuun ilmestyi aukko, ja kadulla lainehti vesi. Katu täyttyi työmiehistä ja raskaista koneista. Nyt aukkoa peitetään. Kuuluu kova kolina.

Vuonna 2002 valmistuneen elokuvan on ohjannut ja tuottanut Victor Kosakovski.
(es. 8.10.03)

Kuva: TV2 Tiedotus



[Takaisin]