Takaisin
logo
In English

HIRTTÄKÄÄ DJ

Hirttäkää DjKaukana ovat ajat, jolloin tiskijukat, disc jockeyt, vain soittivat levyjä tanssivalle yleisölle. Tämän päivän disc jockeyt ovat taiteilijoita. He eivät vain soita levyjä vaan myös miksaavat musiikin. Ulkomaiset listahuiput käyttävät hyväkseen jopa parhaiden suomalaisten tiskijukkien mikasuksia.

Disc Jockeyn tehtävät ja taiteilijakuva välittyvät varsin vaikuttavasti kanadalaisdokumentaristien Marco ja Mauro La Villan sytyttämänä. Kymmenien haastateltavien joukossa ovat muun muassa house-musiikin guru Junior Vasqes ja scratchin maailmanmestari A-Trak.

Valokeilat pyyhkäisevät savuista discoilmaa, jyty musiikki rytmittää kerkeän kameran liikkeitä ja tanssivan yleisön lanteita. Suurkaupunkien klubeista siirrytään tiskijukkien ja heidän ihailijoittensa haastatteluin kaduille ja kujille Pariisista Cannesiin, Madridista Tokioon ja San Franciscoon, työhuoneisiin ja musiikin kehtoihin.

Roger Sanchez, yksi uuden koulukunnan nimekkäimmistä disc jockeystä, perustaa menestyksensä house-musiikille. Idoli John Lennoniin hän mielellään samastuu… ainoana erona on se, että John Lennon tuli Liverpoolista, Englannista ja hän on kotoisin New Yorkista USA:sta. Mitä musiikkiin tulee Sanchez löytää itsestään myös vähän beatlesia. Mitä taas taustoihin tulee, Sanchezin vaikuttimina ovat lähinnä mustien musiikki ja jazz.

  • Ohjaajat: Marco ja Mauro La Villa
  • Tuotanto: Henrique Vera-Villanueva, Kanada, 1998

In English In English In English

HANG DJ

Hang DjDocumentary film by Canadian-Italian twin brothers presents a view of the modern dj culture based on the notion of the disc jockey as an artist. The birth of house music in the mid-80's and its consequent spreading throughout the world has elevated dj's to the position of musicians among the traditional instrumentalists.

While dozens of people were interviewed for the film, the lengthiest musing on the subject are provided by Junior Vasquez, the wold-famous house music guru from New York, Roger Sanchez, the new school exponent who dj's all over the world, and Q-Bert, or the "Jimi Hendrix of the Turntablists", as people call him. The film also features A-Trak, 15-year-old DCMWorld Scratch Campion from Montreal, Canada. In addition to the numerous interviews the film takes the viewer on a club tour of the world, making stopovers in New York, Montreal, London, Paris Amsterdam and Tokyo, among others.

  • Directors: Marco and Mauro La Villa
  • Production: Henrique Vera-Villanueva, Canada, 1998

Back
logo

Päivitys: 14.9.1999 U.E.