Dokumenteista
sanottua
yleisiä kommentteja>>
19.08.
Osasto 10
Hello, Elisabeth!
Katsoin eilen
illalla dokumenttiuusinnan Osasto 10. 25 vuotta valmistumisen
jälkeen se edelleenkin oli koskettava. Minua jäi kuitenkin
mietityttämään, mikä on tilanne tänä
päivänä osastolla ja kuinka lasten syöpien
hoito on kehittynyt näinä vuosina. Jonkinlainen seurantadokumentti
olisi kiinnostava. Myös sitä jäin miettimään,
kuinka dokumentissa haastatellut lapset ovat selvinneet sairaudestaan,
mitä heille kuuluu tänä päivänä.
Kiitos uusinnasta!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Haluaisin
lähettää kiitokset Mirja Pyykölle ja koko
Ylelle
Osasto
10-dokumentista,
koska itse sairastuin leukemiaan 1987 ja voin varmasti sanoa etten
olisi tässä nyt ilman tuota ohjelmaa. Olin tuolloin
9-vuotias ja tänä vuonna täytän 29v. Suuri
kiitos kuuluu myös Tauno "Taukka" Talevalle, joka
oli yksi keräyksen alulle panijoista (Uimaopettaja). Taukka
tuli tutuksi 10 vuoden aikana Kuorttin Kartanossa jossa meille
järjestettiin ja järjestetään yhä virkistysleirejä.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mirja Pyykölle
ja koko Ylen henkilökunnalle suurkiitos ruusujen kera
loistavasti tehdyistä dokumenteista. Tällaisia ohjelmia
enemmän.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kesälomalla
kotona käydessäni olen suu auki seurannut loistavia
dokumenttiuusintoja, kuten viimekin kesänä. Nykyiset
dokumentit eivät mielestäni pääse lähellekään
samaan: nuo vanhat ovat loistavia ajankuvia ja samalla otteeltaan
silti huomattavasti terävämpiä ja ajankohtaisempia
kuin uudet. En tiedä miksi meille nuorille yritetään
tekemällä tehdä tyhjänpäiväistä
ohjelmavirtaa - ehkä kuvitellaan, että tällainen
arkistomateriaali kiinnostaa vain vanhoja ihmisiä.Rohkenisin
väittää, että tämä oli kesän
parasta antia tv:n saralla. Toivottavasti jatkoa seuraa jälleen
ensi kesänä.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hello,
Elisabeth!
Olli Sihvonen
kirjoittaa:
Olin Toivakan
Haukanmaalla se, joka lakaisi lattiaharjalla kuningattaren seurueelle
varatulta pöydältä pois purkausporukan moottorisahan
purut, sekä pidin tarjoiluhenkilökunnalle infotilaisuuden
.
Aikaa pääpäydän
vieraiden saapumiseen oli vain noin 20 minuuttia - siksi tuo lattiaharjaepisodi.
Protokolla päätti, että katos puretaan, koska sateen
uhkaa ei enää ollut. Ilman lämpötila taisi
olla +17C, siksi tuo sininen toppapusero joka vaihtui kylläkin
"lanskottiin" ennen vieraiden saapumista. (Firman edustaja
kylläkin soitti ja kiitti seuraavana päivänä
esiintymisestäni hänen edustamansa firman mainospuserossa.
-Teko ei ollut harkittu, vaan olosuhteista johtuva.)
Ruokapaikan
alueen haravoi, tarkisti ja miehitti muistaakseni Tikkakosken
varuskunnan sotilaat vuorokautta ennen metsäkoneiden työnäytöstä
ja lounasta. Sotilaat piirittivät koko alueen näköetäisyydellä
toisistaan "kovat piipussa".
Vastasin koko
metsälounaan tarjoilun käytännön toteutuksesta
ja suunnittelusta yhdessä kollegani keittiömestari Tarmo
Salmisen kanssa, sekä kuningattaren Suomen vierailusta vastaavien
adjutanttien, turvallisuudesta vastaavien, ym protokollaan kuuluvien
henkilöiden kanssa.
Pääpöydän
24h lisäksi oli syötettävänä 64 arvovierasta,
sekä runsaat 200 lehdistön, median ja turvallisuudesta
vastaavien joukko, eli lähes 300 henkeä keskisuomalaisessa
korpimetsässä.
Varaa ei ollut
unohtaa yhtään nippeliä, tai nappelia, sillä
mistäpä haet kesken kaiken jonkun unohtamasi tarvikkeen.
Muistaakseni näitä nippeleitä ja nappeleita oli
n 3 500 kpl. En edes tiedä mitä kaikkea tapahtui keittiön
puolella, josta vastasi keittiömestari Tarmo Salminen. Hänhän
suunnitteli koko "korpikeittiön" toiminnan käytännön
järjestelyt, kaasukeittimineen, telttoineen jne.
Muistini mukaan
silloinen maaherra Artturi Jämsen (edesmennyt) toi keittiömestri
Tarmo Salmiselle tasavallan presidentti Urho Kekkosen viestin,
ettei keittoon laitettaisi maitoa, eikä kermaa. Keittiömestari
Salminen vastasi "minun lohikeitossani on aina maitoa ja
kermaa".
Ohjelmassa
ei luonnollisestikaan itse ruokailutapahtumasta ollut kuvia, sillä
kuningatarta ei saanut kuvata, kun hän ruokailee. Pääpoytä
oli tehty pitkistä riihenhirsistä, jotenka kuningatar
oli ehkä hieman hämmentynyt joutuessaan "pujottelemaan"
hameineen omalle paikalleen.
Ohjelmassa
ei myöskään paljastunut, että presidentti
Urho Kekkosen adjutantti Urpo Levo pyysi huomauttamaan presidentti
Kekkoselle "kypärä pois päästä ruokapöydässä".
Teimme sen diplomaattisesti kuiskaamalla viestin presidentti Kekkosen
korvaan.
Täytyy
myöntää, että kyllä yksi tällaisen
"korpimetsälounaan" järjestäminen valtiovierailutasolla
oli ihan riittävä haaste. - Mutta minkäs teet,
kun edustamasi yritys valitaan hoitamaan käytännön
järjestelyt. - Ei siitä ole varaa kieltäytyä,
sillä "jokapäiväinen leipä" toimii
hyvänä piiskana ja taustalla voi olla myös palanen
narsismia.
Silloinen,
nyt edesmennyt Rantasipi Laajavuoren hotellinjohtaja Mauno Ahonen
kuvasi 8 millisellä filmikameralla materiaalia meidän
"puuhastelusta". Huvittavaa oli, että turvamiehet
keskeyttivät hänen kuvaamisen, koska kuningattaren ruokailua
ei saanut kuvata.
-----------------------------------------------------------------------
12.08.
On pakko voittaa
Tässä maassa on paljon mätää
Nuoriso tietää
Hieno ohjelmasarja.
Toivottavasti näemme Ylen arkistojen aarteita jatkossakin
- viimeistään ensi kesänä. Kaikkien kesäuusintojen
keskellä nämä dokumentit olivat todellakin uusinnan
arvoisia. Väistämättä tuli mietittyä,
mikä on Suomessa ja suomalaisissa muuttunut ja mikä
säilynyt - vuosikymmenten saatossa.
Nykyisin kaipaan (ikää 51 v.) vanhojen dokumenttien
rauhallista, suorastaan elokuvallista kuvakerrontaa, joka antaa
aikaa niin kuvauskohteille ajatusten ja tunteiden ilmaisemiseen
kuin katsojalle eläytymiseen ja ajatteluun. Nykydokumentit
on usein leikattu liian shokeeraaviksi välähdyksiksi
action-leffojen tyyliin. Etsi niistä sitten aitoja ihmisiä
ja tunnelmia.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mahtavaa,
että Yleisradio lähettää tällaista mennyttä
kuvaa Suomesta.
On siinä ollut perheen nuoriso-osastollakin ihmettelemistä...
ja itse alkaa olla jo tuossa muisteluiässä - eli keski-iässä!!!
KIITOS.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mieletön
juttu, että on dokumentoitu ihan autenttisesti tämän
ajan nuorison puhetta (= poliittista jargonia). Olen monet kerran
muistellut, että muistinko oikein, oliko se kaikki todella
niin hassunkurista. Ja olihan se. Eihän tätä voi
kenellekään jälkeentulevalle selittää
omin sanoin, mutta dokumentin uusinta tuo 60-70-lukujen vaihteen
nuorison eteen ihka elävänä ja sen ajan tunnelmat.
Haluaisin näyttää tämän kaikille tuleville
tutuille ylioppilaille historiankatsauksena menneisyydestä,
silloin kun minä olin nuori ja ylioppilas. Niin kummallista
aikaa...
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
05.08.
Tämä elämä.
Suomen kansa runoilee. Työn kiitos.
Sauna - Bad
Nämä
uusinnat ovat niin koskettavia, että tippa meinasi tulla
linssiin. Miten nopeasti olemmekaan unohtaneet karhean ja
vilpittömän kansanluonteemme, joka näissä
dokumenteissa hohti
kirkkaana kuin duunarin hitsauspilli.Tällaisten helmien jälkeen
olen sydämeni pohjasta kiitollinen, että käytin
ylimääräiset rahani tv-maksuun, enkä tuhannen
tekstarin liittymäpakettiin tai espanjalaiseen punkkuun.YLEn
arkistot ovat aarreaitta, jota moni vanhempi katsoja arvostaa
varmasti monin verroin enemmän kuin ulkomailta apinoituja
kansainvälisiä ohjelmakonsepteja. Pitäkää
nyt siitä
kansallisaarteesta hyvää huolta, älkääkä
antako vanhojen nauhojen
hapertua.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kiitos
taas upeista nostalgisista dokkareista!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
29.7.
Katsojan toive: Pääosassa Jouko Turkka
"Turkka
on sellainen ihminen, että kovin tyhjänpäiväistä
lausetta ei ulos hevillä saa. Hänen ajatuksenlentonsa
ja assosiointi on sellaista, että vaikka siinä hetkessä
ei ymmärrä kuulemaansa, niin joskus vuosien päästä
täysin yllättäen jossain tilanteessa tajuaa, että
"tätä se sillä tarkoitti". Sellainen
sanonta on, että raja hulluuden ja nerouden rajalla on häilyvä.
Juuri tästä mielestäni on kyse Jouko Turkassa."
- J.P. Laurio, Tampere
----------------------------------------------------------------------
Kiitos!
Eero Tuomikoskelle ja YLE:lle Turkka dokumentista.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aivan mahtava
uusinta, kiitokset!!
Upeaa nähdä Turkan nerokasta opetusta sekä Taikin
opiskelijoiden, nykyisten ykkösnäyttelijöiden,
harjoituksia.
Niittinä olisin kuullut mielelläni lopuksi jonkin dokkarissa
esiintyvän näyttelijän tuntemuksia, ei pelkästään
ohjaajan kommentteja.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
29.07.
Suomen kansa runoilee: Työttömän jenkka
Minulle
tuli kyyneleet silmiin, kun katsoin isäni esitystä.
Siitä on todella 30-vuotta. Kiitos Ylelle siitä. Isäni
alkoi tehdä sanoituksia ja sävellyksiä setsemänkymmentä
luvun puolessa välissä. Hän ei osannut itse säveltää
nuotteja, mutta hyräili sävelet mankalle ja sitten toiset
ne " piirrusti" paperille.Tallessa on mapillinen sanoituksia
ja sävellyksiä. Ikävintä on se, että
hän kuoli tapaturmaisesti v. 1980, kun oli vapaapäivänä
maalaamassa kotiamme. Isäni kävi harjannostajaisissa
ja pikkujoulussa esittämässä ohjelmia.
Muistan tämän työttömän jenkan, kun se
tuli TV:stä silloin joskus.. Huutolaispojasta olisi voinut
kehittyä melkoinen kansantaiteilija. Mutta kohtalo määräsi
toisin. KIITOS VIELÄ KERRAN.
- Maarit Rautiainen
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
22.7. Se
minun töistäni - Matti Pellonpää
Kiitokset
loistavasta dokumenttiuusinnasta ''Se minun töistäni
Matti
Pellonpää''. Eero Tuomikosken elokuvia seuraisin
hyvin
mielelläni jatkossakin.
-----------------------------------------------------------------------
Saako uusintana
syksymmällä? En nähnyt alusta, Pellonpää
on aina
ollut ehdoton suosikkinäyttelijäni. Eikä häntä
näe liikaa...
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Upeaa!
Nauroin välillä kippurassa ja lopussa kyynelehdin upeassa
Pellonpää-dokkarissa. Lisää! Ymmärrän
että kaikki dokkarit eivät ole tällä tasolla,
mutta on hienoa nähdä näitä harvinaisia herkkuja.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Matti Pellonpäästä
saisi olla ennemmän juttuja (elokuvia)
(haastatteluja) ja yms. Koska hän oli kaikkien aikojen paras
näyttelijä.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
15.7. Olen
numero likaisessa mapissa
Sydän karrella katsoin tätä dokumenttia. Lämmin kiitos Hannu
Karpolle tästä dokumentista. Olisi ihanaa kuulla, mitä näille
nuorille miehille (1970) kuuluu nyt.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Oli tosi
mielenkiintoista katsoa tällaista vanhaa dokumenttia
. Tunnistin äänestä
laulajan ja hänen laulujaan olen toki kuullutkin. Nuorena kuunneltiin
nimenomaan Jukka Raitasta ja mm. Jarno Sarjasta. Dokumentissa puhuttiin
myös Köyliöstä. Olen itse käynyt kymmenvuotiaana siellä varavankilassa
jouluaattona lapsikvintetissä laulamassa Sylvian joululaulua. Ihmettelimme
silloin, miksi vangit itkivät, kun lauloimme. Nykyään asun Lappeenrannassa
ja satuin tapaamaan itse Jukka Raitasen pari viikkoa sitten. Oli
hyvä dokumentti.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Näin ko. ohjelman ensimmäisen kerran Ruotsissa joskus 70-luvun puolivälin
tienoilla. Toimin tuohon aikaan ruotsalaisista vankiloista vapautuneiden
ruotsinsuomalaisten valvojana, joten Olen numero likaisessa mapissa
-ohjelman tiimoilta kävin monta kiinnostavaa keskustelua "suojattieni"
kanssa. Tuolloin, asioita sen kummemmin tuntematta, ihmettelin kavereiden
halua saada lusia tuomionsa Suomessa Ruotsin sijasta, sillä tuohon
aikaan kuvittelin, kuten useimmat kaltaisistani, ihannevankilan
olevan steriili opastuslaitos arvettomaan yhteiskuntakelpoisuuteen.
On pakko antaa tunnustus H. Karpolle ja M. Pyykölle ammattitaitoisesta
ohjelmatoteutuksesta ja asioiden asiallisesta esillepanosta.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kesän parhaat ohjelmat TV:ssä ovat olleet ylen dokumenttiuusintoja.
Lisää niitä. Hannu Karpo on yliveto toimittajana.
On katsojien tappio, kun hän jäi eläkkeelle. Suuri
kiitos hänelle mielenkiintoisista ohjelmista!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sydän karrella katsoin tätä dokumenttia. Lämmin
kiitos Hannu Karpolle tästä dokumentista.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
8.7. Lähikuvassa
Erik Tawaststjerna
Haluan kiittää erinomaisesta dokumenttiuusinnan valinnasta!
Erik Tavaststjernan haastattelu 70-luvulta oli loistavasti tehty
ja antoi todella viehättävän kuvan antaumuksellisesta musiikkinerosta.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
1.7. Lehtisensaatioiden
uhrit
Dokumenttiuusinnassa Hannu Karpo sanoi häpeävänsä tekemäänsä
ohjelmaa Lehtisensaatioiden uhrit: Ei tarvi hävetä! Saisi tänäkin
päivänä lehdet miettiä mistä juttua tekevät. Heikommassa asemassa
olevien ihmisten hyväksikäyttö on todella törkeää.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
1.7. Bonusvideo:
Veräjä 6
Aikaa on kulunut 30 vuotta, mutta ohjelma on yhä ajankohtainen.
Tuntuu, että EU on vain monimutkaistanut virkamieskieltä. Jos
ohjelmatiedoissa käytettiin sanaa selkokieli, ohjelmalla on kunnia
olla ensimmäisiä julkisia yhteyksiä, jossa termiä käytettiin.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
24.6.
Pääosassa Janne Rantanen
Kyllä Karpo
osaa, todella kiva juttu nuoresta, sanavalmiista ajattelevasta
pikkumiehestä. Niin aito ja teeskentelemätön juttu, sitä oli
kiva katsella. Ennen ei ole silmiin sattunut, mukava saada nähdä
tällainen uusintana, kuten monet muutkin hyvät YLEn dokumentit.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Palautteessa
on pahoiteltu sitä, että tieto Janne Rantasen
nykyisestä ammatista on nettisivuilla.
Toimitus
vastaa:
Sillä että tieto Janne Rantasen nykyisestä ammatista
oli nettisivuilla, oli tarkoitus kertoa katsojille, että
sunnuntai-iltojen dokumenttiuusinnoilla on nettisivut, joissa
on lisätietoja ohjelmista ja jossa voi myös keskustella
ohjelmista. Tarkoitus ei ollut peitellä tietoa, vaan nimenomaan
päinvastoin kertoa, mistä lisätietoa on saatavissa.
Nykyäänhän on jo varsin yleistä, että
lisätieto on nimenomaan netissä.
Valitamme
jos tästä lisätiedon ääreen ohjaamisesta
on aiheutunut vaivaa tai mielipahaa. Se ei todellakaan ollut tarkoituksemme.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Janne Rantanen
oli todella poikkeuksellinen pikkupoika, jolla oli tietoa, unelmia
ja näkemystä. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen ja koskettava
ohjelma. Hannu Karpon asenne pientä haastateltavaa kohtaan tuntui
kunnioittavalta ja aidolta kiinnostukselta vailla erikoisuuden
tai sensaatiomaisuuden tavoittelua. Tällaisia haastatteluja, joissa
kohteena oleva henkilö on todellinen pääasia ja huomion kohde,
haluaisin nähdä televisiosta enemmänkin. Hannu Karpo ansaitsee
kiitoksen hyvästä työskentelystään, niin nyt nähdyssä kuin monissa
muissakin dokumenteissaan.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Erittäin
hyvä ohjelma. Katselisin mielelläni lisää samantyylisiä ohjelmia.
Kiitos Karpo.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Nautin tuon
pienen miehen vikkelästä ajatuksenjuoksusta ja Hannu Karpon levollisesta
ja kuitenkin tiiviistä läsnäolosta. Pitkän hakemisen jälkeen löysin
vastauksen, mikä pojasta on tullut. Kiitos ohjelmasta.
Olisipa jännä nähdä Janne aikuisena.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aivan ihana
haastattelu Janne Rantasesta. Todella älykäs pikkupoika. Lisää
tällaisia vanhempia dokumentteja. Lämmin kiitos Karpolle.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Janne Rantasen
dokumenttiuusinnassa kyseltiin, mistä Janne on perinyt selväsanaisuuden!
Olen ollut 1950 luvulla Luutalahden kansakoulussa Janne Rantasen
ukin, opettaja Tenho Romppasen, oppilaana ja kyllä asia tuli selväksi
kehen Janne on tullut. Tenho Romppanen oli selkeä ja selväkielinen
erittäin hyvä opettaja.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Voi että
maankorvessa kasvaa fiksuja filofohveja! Tätä oli
iloa katsoa, toivomme Janne Rantaselle kaikkea hyvää,
olisi mukava nähdä hänet nyt uudelleen, mitä
hän nyt ajattelee tästä maailmanmenosta.
----------------------------------------------------------------------
Hieno ohjelma.
Mukava kun uusitaan niin muistuu omakin "historia"
mukavalla tavalla. Monet asiat tahtovat unohtua, mutta Karpon
käsinkosketeltava ote tuo entisajat elävästi tähän
päivään. Kiitos!!!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kiitos erittäin
kiinnostavista ja hyvin tehdyistä dokumenteista, joita olette
lähettäneet uusintoina. Erityisesti nyt tullut Janne
Rantasen haastattelu oli mielestäni tosi hyvin tehty! Kiitos
siis Hannu Karpolle ja kuvaajalle joka osaa maalailla kameralla.
Ihailtavaa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Todella mielenkiintoinen
dokumentti älykkäästä aikaansa seuraavasta
pojasta. Samalla valottui myös syrjäseudun ihmisten
aito elämä pikku kauppoineen. Hyvä uusinta!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Nämä
OVAT LOISTOJUTTUJA! Lisää Karpoa ja vastavia
uusintoja !
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aivan mahtava
pätkä Janne Rantasesta. Pojalla oli jo tuolloin
"ennustajan" vikaa, mihin maailma menee.
-----------------------------------------------------------------------
Hieno ja
sykähdyttävä ohjelma.
-----------------------------------------------------------------------
Hyvä
dokumentti, kiitos. Mukava poika kuunnella ja Hannu Karpo
samoin.
-----------------------------------------------------------------------
On todella
paljon järkevämpää uusia dokumenttiohjelmia,
kuin keksittyjä tyhmiä tv-sarjoja! Näitä on
todella mukava katsoa! Kiitos teille!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aivan uskomattoman
ihana dokumentti Janne Rantasesta. Ei löydy sanoja joilla
sitä kuvaisi. Kiitos sydämestä asti.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Monet kiitokset
tästä uusinnasta. Mikä vahinko, että Janne
Rantasesta ei tullut kenraalia!
-----------------------------------------------------------------------
Nämä
ohjelmat ovat tosi mukavia. Lisää vaan näitä
ohjelmia. Voisi olla kaksi tuntia kerrallaan. Kesän paras
ohjelma. Paljon kiitoksia!
-----------------------------------------------------------------------
Nämä
dokumenttiuusinnat ovat erittäin hyvällä maulla
tehtyjä. Nämä ovat sitä "tosi tv:tä".
Johan Vennisestä (Johan on Venninen nähtävissä
Ylen Elävässä arkistossa) ja muista tehdyt henkilökuvaukset
on tehty heidän elämäntapojaan kunnioittaen. Tämän
kaltaisia ohjelmia enemmän. Karpo voisi vieläkin tehdä
ohjelmia. Hänen ohjelmansa ovat olleet hyviä ja asiallisia.
Myös muitakin pitkänlinjan ohjelmanikkareita löytyy.
Kiitos teille!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kyllä
Janne Rantasella oli ikäisekseen mahtavia ja viisaita ajatuksia.
Kerrassaan mielenkiintoista katsottavaa. Toivon Jannelle menestystä
elämässä ja työurallaan. Ei ole meillä
aikuisillakaan noin viisaita ajatuksia!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hyvä
kun hän onnistui pääsemään työhön
ja ammattiin. Hän oli yksinäinen poika, joka keksi itselleen
tekemistä, minkä lisäksi hänellä oli
viisaat vanhemmat. Tästä tuli ns. aasinsilta muihin
nuoriin, joilta puuttuu jokin osatekijä ja siten elämänkulusta
voi tulla vaikeahkoa. Todella mieliin painuva ja ajatuksia
herättävä dokumentti.
-----------------------------------------------------------------------
Kiitos
kaikista dokumenteista, joita on jo näytetty. Sen lisäksi,
että dokumenttien sisällöt ovat mielenkiintoisia,
niin samalla katsojana voin mielessäni palata menneeseen,
ainakin niiden dokumenttien kohdalla, joissa on nähtävänä
autoja, vaatteita tai kotien sisustuksia.
Sen sijaan on vahinko, että näitä mielenkiintoisia
ohjelmia tulee vain kesäisin. Toivoisinkin, että dokumenttien
esittäminen tai uusien teko ei vain loppuisi rahan puutteeseen.
On tärkeää, että TV voisi edelleen tarjota
katsojilleen kotimaisin voimin tehtyjä, meistä kertovia
ohjelmia.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hyvä
ohjelma, harvinainen helmi. Kiitos Karpon taitojen saada haastateltavistaan
yleensäkin aitoutta ja ajatuksia - ja lasten haastattelminen
on aina jopa uskallettua, monestakin syystä.
Mutta katsoja jäi kyllä kovasti miettimään,
mitä Jannelle tapahtui myöhemmin ja mitä hänestä
tuli, minne hän asettui ja onko mies lapsuuden jälkeen
joutunut laittamaan spontaanisuutensa aisoihin - vai millaiseen
elämään ja uraan hän on lopulta sijoittunut.
-----------------------------------------------------------------------
Ohjelma Janne
Rantasesta oli hyvä, se sai katsojan hyvälle tuulelle.
-----------------------------------------------------------------------
Aivan mielettömän
kiva dokumentti nuoresta miehestä 80-luvun alussa. Todella
virkistävä! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kiitokset
tästä dokumentista, kuin muistakin joita on alkukesän
aikana tullut. Näitä katsoo mielellään. Pojalla
oli selvä ote elämään, ja seurannut maailman
menoa. Tämä on ko.paikkakunnan historiaa. Ja lopuksi
lyhyt maininta mitä ko.henkilölle tänä päivänä
kuuluu, suostumuksella tietysti. Miksei lyhyt haastattelu jos
asianomainen suostuu. Vastaavia
dokumentteja voisi kuvata nytkin ja näyttää 20-25
vuoden päästä, mikäli sopivia kohteita vain
ilmaantuu.
-----------------------------------------------------------------------
Enemmän
lähihistoriasta, 60-80 lukujen elämästä ja
yhteiskunnasta kertovia dokumentteja televisioon. Ehdottomasti
myös koulutelevision puolelle koululaisten katsottaviksi!
Se, mikä esimerkiksi meille 60-luvulla syntyneille on
vielä hyvin muistissa, on täysin vierasta ja ehkä
käsittämätöntäkin 70-80-luvuilla syntyneille.
Tämän lauantain dokumentit olivat todella hyvä
muistutus yhteiskuntamme eriarvoisuudesta, joka elää
kylläkin yhä voimakkaasti tässäkin päivässä.
Siitä ei vain enää puhuta eikä ainakaan medioissa
mitenkään tuoda esille. Ehkä epätasa-arvo
ja epäoikeudenmukaisuus ei enää eläkään
maaseudun korpikylissä vaan juuri näiden "haukilahtien"
liepeillä ja reuna-alueilla. Siellä missä näiden
korpikylissä syntyneiden pientilallisten perheiden lapset
ovat leipäänsä hakemassa.
-----------------------------------------------------------------------
Dokumentti
Janne Rantasesta oli todella ajatuksia herättävä,
ja sen myötä me aikuiset saimme paljon ajattelemisen
aihetta. Olisin suonut pojalle sellaisen paikan yhteiskunnassamme,
että hän olisi päässyt vaikuttamaan myös
syrjäseutujen hengissäpysymiseen. Meidän päättäjillämme
kun on kovin Helsinki-keskeinen ajattelutapa. Muuten
en uusinnoista kyllä tykkää, mutta tämän
ohjelman voisi katsoa toistekin. Hyvät
jatkot niin ohjelman tekijöille kuin Jannellekin!
-----------------------------------------------------------------------
Kiitoksia
sydämesta saakka aivan uskomattoman ihanasta dokumentista
Janne Rantanen. Suurin kiitos kuuluu tietenkin itse päähenkilölle.
Mielettömän aito lapsi. Ei voinut kyynelittä katsoa!
Uskomaton, kiitos!
-----------------------------------------------------------------------
Mahtava
ohjelma oli tuo J.Rantasen haastattelu, puhumattakaan Vennis-jaksoista.
Kun saisi vaan nykynuoretkin katsomaan todellista tositeeveetä,
sieltä tietokoneelta tai sub/mtv:n ääreltä.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
24.6. Arktinen
raportti 1
Juhani Lihtosen dokumentit saamelaisista ovat tyypillisiä etelän
miehen ihannointijuttuja. Voiko olla motorisoidumpaa elinkeinoa
kuin poroelinkeino. Siellä vaan ajellaan pitkin tuntureita moottoripyörillä.
Tänä päivänä mönkijöillä, moottorikelkoilla ja helikoptereilla.
Jussan dokumenteissa ei tunnu olevan naisia olemassakaan. Mutta
hyvän musiikin se osas valita. Olisi kiva nähdä Jussan dokumentteja
lisää. Löytyykö niistä mitään kritiikkiä saamelaisuutta kohtaan?
Erittäin hyvä ohjelma. Katselisin mielelläni lisää samantyylisiä
ohjelmia. Kiitos Karpo.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
17.6.
Kaksi Haukilahtea
Erinomainen
ja erityiskiitoksen ansaitseva dokumentti on mielestäni "Kaksi
Haukilahtea". Dokumentit puhuvat omaa kieltään
ja osoittavat, että tällaista ohjelmatarjontaa tarvittaisiin
tänäkin päivänä kertomaan meidän
lapsenlapsillemme meidän ajasta. Toivottavasti joskus havaitaan,
ettei vain kuluttaminen ja voiton tuottaminen ole tärkeää.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
10.6.
Katsojan toive: Johan on Venninen ja Vesille Vennisen mieli
Johan on Venninen
oli kerrassaan erikoinen ohjelma. Siinä on meille
näkeville paljon opittavaa. Miten ihminen voi olla onnellinen
vaikka kaikki on pimeää. Uusikaa se vielä niin
laitan nauhalle ja näytän muillekin meille tyytymättömille
ihmisille.
-----------------------------------------------------------------------
Tämä
on häkellyttävintä (positiivisessa mielessä),
mitä olen ikinä nähnyt. Jäi hieman
vaivaamaan, että mistä asti hän on ollut kasvissyöjänä
ja miksi ryhtyi alunperin kasvissyöjäksi. Mikäli
teillä tietoa asiasta tai saatte tietoonne sen, olisin mielissäni
saadessani vastauksen kovasti harmittamaan jääneen asian
vuoksi. Koska itse ollut yli puolet elämästäni
kasvisruokavaliolla ja se kovasti mielenkiintoista että noinkin
luomuihminen kuin Venninen on syöden puhtaasti luonnon omia
antimia, ottaen huomioon sekä ikänsä että
tilansa on minusta Suomessa ansainnut Guinnesin ennätyskirjaan
pääsyn. Tämä kolahti minuun niin syvällisesti,
että sanallisesti suu loksahti auki katsottuani nettileikkeitä.
Vaikutuksen lisäsi myös tuntemani kaksi näkövammaista,
toinen täysin sokea ja toinen puolisokea, jonka toinen näkevä
silmäkin on huono. Hän pyörittää DJ -yritystä
sekä tekee dj -hommia. Tämän toisen henkilön
kanssa olen kirjoitellut pikaviestejä netissä ja pidin
sitä jo silloin ihmeenä, että miten ei tule yhtään
kirjoitusvirheitä, mutta hänkin käyttää
apuvälineitä siihen tarkoitukseen tietokoneessaan. Mutta
Venninen löi nyt kyllä yli kaikkien, vieläkin olen
lievästi yllättynyt Vennisen sinnikkyyteen tehdä
asoita. Nykynuoriso saisi ottaa oppia hänestä, ettei
vaan laiskottelisi ja eläisi yhteiskunnan siivellä.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Joka
tapauksessa Vennistä ei ole missään vaiheessa unohdettu
ja hänestä puhutaan säännöllisin väliajoin,
ihaillen ja lämmöllä. Useinkin on kotihipoissa
tai muussa kokoontumisessa tapahtunut, että Vennisdokumenttia
on selittämällä ja teatteriesityksin yritetty välittää
niille, jotka Vennisestä eivät vielä ole kuulleet.
Mielestäni Johan Venninen olisi dokumentin arvoinen persoona,
vaikka hän ei olisi sokea eikä vanha. Dokkaria katsoessa
äimistyy uudestaan ja uudestaan, koska Vennisellä on
niin monia erikoislaatuisia puolia, harrastuksia ja tapoja. Monen
mielestä Venninen on varmaan ihmemies, koska pärjää
yksin rajoitteistaan huolimatta. Minä arvostan hänessä
kuitenkin eniten hänen moniosaamistaan ja kekseliäisyyttään,
mutkatonta ja pelotonta toimeen tarttumista, koska häntä
sattuu huvittamaan. Arvostan myös hänen elämänkatsomustaan,
kun hän esimerkiksi tekee kukkapenkkiä jälkipolville,
vaikkei itse sitä näe. Jos Johan on Venninen tulee kesällä
telkkarista, aion lähettää sähköpostimuistutuksen
aiheesta ainakin 50:lle ihmiselle."
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Siis upeaa.
Ja oli ihana kuulla tämän hetkisiäkin kuulumisia.
Kiitos Venniselle ja tekijöille - tekipä hiljaisen olon.
Ei ole elämässä valittamista, kerta kaikkiaan koskettava
ja ihanan nollatusti, tyylikkäästi tehty filmi.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kiitos Johan on Venninen dokumenttiuusinnasta.
Se on parasta ja pysäyttävintä mitä olen televisiosta
nähnyt vuosiin.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kiitos eilisistä Venninen-dokumenteista. Toivottavasti
edes hippunen Vennisen tarmoa, kekseliäisyyttä ja optimismia
tarttui minuunkin. Toivoisin
enemmänkin ohjelmia ja dokumentteja näistä arjen
sankareista, jotka luovat uskoa siihen, että vaikeuksista
voi selvitä, vaikka lähtökohdat eivät ole
hääppöiset.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aivan uskomaton dokumentti! En olisi voinut koskaan uskoa
tällaista olevan olemassa. Kyyneleet silmissä katsoin
tätä ja jotenkin herätti niin suurta kunnioitusta
tämän niin suuren mutta pienen ihmisen uskomaton tarina
ja kuinka hienosti hän suhtautui menneeseen ja tulevaisuuteen!
Toivottavasti hän saa vielä elinaikanaan kuulla kuinka
uskomaton hän on ja uskon, että jokainen tämän
dokumentin nähnyt on täysin samaa mieltä! Olen
mykistynyt!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Paras näkemäni dokumentti, lisää tällaisia.
Maailmassa riittää kyllä kurjuutta ja ruikutusta,
hyvä että joskus lähetetään jotain näin
positiivista. Ihminen voi todellakin olla tyytyväinen "puutteistaan"
huolimatta, se vain usein unohtuu kaikkialta tulvivan nuoruutta,
terveyttä, rikkautta ja kuuluisuutta palvovan median tulituksessa.
Ohjelma jätti todella hyvän mielen ja halun nähdä
se uudelleen ja vielä perheen kanssa yhdessä.
Tuhannet kiitokset ohjelmasta, se todella sai hyvälle mielelle.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tehkää ehdottomasti jatkoa Johanista! Siinä
on esikuvaa nykyajan valittajille.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
MIES on yksinkertaiseti Kovin Jätkä Maailmassa, mistä
olen nähnyt ja kuullut...Ihan Mieletön !!!!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Parasta mitä olen muutamaan vuoteen katsonut.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Johan on Venninen - todellakin!! Uskomaton mies. Jos tämä
mies ei ole koskaan saanut kutsua Itsenäisyyspäivän
vastaanotolle Presidentin linnaan, niin nyt olisi korkea aika
toimia :) vaikka tuskinpa hän sinne lähtisi. Mielenkiintoinen
ohjelma.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Johan on Venninen. Tämä on häkellyttävintä mitä olen
koskaan nähnyt. Venninen löi nyt yli kaikkien! Vieläkin olen yllättynyt
Vennisen sinnikkyydestä."
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Johan Vennisestä loistava ohjelma...näitä lisää.
-----------------------------------------------------------------------
Parhaat kiitokseni
esittämästänne dokumentista Johan Vennisestä.
Tällainen elämän asenne on esimerkiksi kelpaavaa
kaikille ja rohkaisee kaikkia omissa vaikeuksissaan kamppailevia.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tosi mahtava dokumentti suuresta ihmisestä.Olen katsonut
sen tällä viikolla kaksi kertaa katsoisin vaikka kuinka
monta kertaa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Dokumentti
Johan Vennisestä 10.6. naulitsi tv:n eteen minut ja ystäväni
lähes hengittämättä seuraamaan parhainta ohjelmaa
pitkään pitkään aikaan! Siinäpä
olisi nykyihmiselle todella arvokasta ajattelun ainesta hienosti
ja hienovaraisesti esitettynä.Täytyy ohjaaja Kaukisenkin
olla upea persoona; niin eleettömästi ja kuitenkin lämmöllä
ja hiljaisella kunnioituksella juttu oli tehty.Naapureitten ja
itseni puolesta lähetän lämpimät kiitokset
ohjelmasta Johan Venniselle sekä ohjaaja Kaukiselle ja koko
työryhmälle! Hyvää kesää terveyttä
ja mielentyyneyttä Vennisen tapaan!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Näyttäkää
Johan Venninen dokumentit uudestaan!!
Itse satuin näkemään, mutta kukaan kenelle olen
dokumentistä kertonut, ei ole uskonut sitä todeksi.
Uskon että tapaus on ainutlaatuinen koko maailmassa . Tämä
dokumentti antaa mietittävää ihan jokaiselle, joka
sen katsoo. Siispä uudestaan vielä!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hieno
ohjelma.
Toivottavasti tämän kertomuksen näkee mahdollisimman
moni. Tätä ohjelmaa Vennisestä voisi esittää
esimerkiksi kouluissa, parempaa esimerkkiä elämästä
on vaikea löytää.
Lämmin kiitos!
-----------------------------------------------------------------------
3.6. Katsojan
toive: Presidentin päivä
"Näin tämän dokumentin Presidentin päivä
30 vuotta sitten ja nyt haluaisin sen uusintana. Se kertoo
hyvin mielenkiintoisella tavalla valtiomies Urho Kekkosen elämästä
pitkäaikaisena Suomen presidenttinä. Se on myöskin
kunnianosoitus hänen pitkälle valtiomiestyölleen
Suomen kansan hyväksi sekä idän ja lännen
sillanrakentajana.
Dokumenteissa on lenkkeilyä, saunomista ja presidentin esittelyä.
Presidentti Kekkonen hoiti niitä hyvin valtiomiesmäisellä
rennon ryhdikkäällä tavalla".
- Erkki
Keisanen, Lehtimäki
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kiitos
uusinnasta. Olisin kiinnostunut tietämään kuvaajalta,
miten oli toteutettu saunakohtaus, ettei kameran linssi mennyt
huuruun.
Nimimerkki "Itsekin saunassa kuvia näpsinyt."
Kuvaaja
Caj Sundman kertoo, että kamera vietiin saunaan hyvissä
ajoin lämpiämään ja sijoitettiin turvallisen
välimatkan päähän kiukaasta. Näillä
toimenpiteillä varmistettiin, että eivät edes kipakat
löylyt saaneet linssiä huurtumaan. Vanhanajan kunnon
lasilinssi myös sieti näinkin kuumat paikat.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Olipas
tuuria, että satuin näkemään ohjelman Kekkosesta.
Tämän kaltaisia ohjelmia on erinomaisen suotavaa näyttää
nykypolvelle, jotta voitaisiin edes vähän luoda kuvaa
lähihistorian merkittävimmästä valtiomiehestä.
Kekkosessa on sitä jotain, sitä jämäkkyyttä,
jota nykymaailma ja ennenkaikkea Suomi tarvitsee."
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Kiitos
virkistävistä Kekkos-dokumenteista.
Kun
unohtaa monella tavalla ahdistavan aikakauden, saatoi riemullisena
seurata säkenöivää ajattelua. Oli se aikaa
kun meillä oli älykäs presidentti joka osasi ilmaista
itseään kiehtovan, jopa pelottavan älykkäästi.(Napakoita
olivat myös toimittajat)".
----------------------------------------------------------------------
"Dokumentti
Presidentti Kekkosesta oli todella ykkösluokan ohjelma.
Kyllä meillä pitäisi olla tänäkin päivänä
Kekkosen oloinen mies presidenttinä. Myös sitä
mieltä olen, että presidentin valtaa pitää
lisätä ei misään tapauksessa vähentää..
Eilisenlaisia dokumentteja lisää, niistä vanhempi
väki pitää, ja meitä eläkeläisiä
on pitkälti toista miljoonaa...."
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kekkosen
päivä -dokumentissa kohdassa noin 16 min alusta
on hauska leikkaus, josta ilmenee, että materiaali on koostettua:
Klo 12.10 -nimikkeellä olevassa kohdassa Kekkonen poistuu
linnasta Chrysler New Yorkerilla, mutta saapuu perille Tamminiemeen
Cadillac Fleetwoodilla. Auto vaihtuu matkalla.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
3.6.
Katsojan toive: Kunniaa Marskille
"...
paljastustilaisuus on mainiota ajankuvaa tuosta
ajasta, kaikkea ei ollut vielä arkipäiväistetty
- Kekkonen ym. siviilit olivat shaketit päällä.
Tuo oli oikeastaan suurin (ja samalla ehkä viimeinen) tapahtuma,
jossa vielä vanhat traditiot olivat kaikessa mahtipontisuudessaan
esillä".
- Tuomas Rantala, Tampere
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
27.5.
Joutukaa sielut
"
Kiitoksia
vaikuttavasta Paasilinnan liikennedokumentista. Pikku täsmennyksenä
haastattelu-osaan: Haastattelija sanoi yleisten kattonopeuksien
tulleen 1968. Yleiset kattonopeudet astuivat kuitenkin voimaan
juuri ennen energia-kriisiä (ei vielä tiedetty energiakriisistä)
elokuussa 1973. Mm. talvella 1972-1973 Mirja Pyykkö veti
TV:ssä kattonopeuskeskustelua. Sitten puolestaan vuodenvaihteen
1973-1974 tienoilla juuri asetettuja nopeusrajoituksia alennettiin
arvoon 80 km/t energiakriisin takia. Vuoden 1973 järjestelmässä
asetettiin nykyisenkaltainen nopeusrajoitus (80-100-120) rajoitusliikennemerkillä,
mutta moottoritiellä oli vapaa nopeus".
Timo-Erkki
Heino vastaa:
Kommentti on oikeassa ja korjaus paikallaan. Yleinen kattonopeus
tuli Suomeen lukuisten kokeilujen kautta. 1960-luvulla oli neljä
nopeusrajoituskokeilua, vuonna 1973 aloitettiin kolmen vuoden
nopeusrajoituskokeilu ja vuonna 1978 tehtiin ensimmäinen
lopulliseksi tarkoitettu yleisten teiden nopeusrajoituksia koskeva
päätös: "1.10. Henkilöautojen ja moottoripyörien
suurin sallittu nopeus on koko maassa ja linja-autojen suurin
sallittu nopeus Lapin läänissä on 80 km/h, jollei
liikennemerkein ole osoitettu noudatettavaksi muuta nopeusrajoitusta".
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Kiitos
ylelle jo kahdesta nähdystä uusinnasta. Todella
vakuttavia ja tehokkaita. Olisiko mahdollista, että esim.
alkoholin käytöstä aiheutuvia seurauksia käsittelevästä
dokumentista ja samaten liikennetapaturmien aiheuttamista vammautumisista
voisi laittaa joksikin aikaa lyhyitä iskukuvapätkiä
ja iskulauseita päivittäin televisioon. Olisivat ehkä
tehokkaita, kun puhe ei tunnu tehoavan".
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
27.05.
Hyvä viinalaki - huonot toteuttajat
"Tahtoo kaikki Karpon ohjelmat uusintana.Aivan mahtavaa
ja kuka muistaa enää niitä alkuajoilta".
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
|
Lue mitä muut ovat sanoneet »

Kooste kesän ohjelmistosta katsottavissa Elävässä arkistossa
|