Kirjaudu sisään

Viimeisimmät kommentit

Paikalla

Paikalla on nyt 0 jäsentä ja 0 vierasta

Juontajiksi Erkki Toivanen ja Arja Saijonmaa

Hej !

Sikäli mikäli juontajien valintaan on mitenkään mahdollista enää vaikuttaa, kehottaisin huomioimaan pari henkilöä; itse asiassa neljä. Heikki Paasonen ja Jaana Pelkonen ovat juontajaparina aivan loistavia ja tänä päivänä parasta, mitä Euroviisujen kaltaiseen tilaisuuteen voisi asettaa, mikäli kansainvälisesti tunnetut ja arvostetut kaksi henkilöä eivät ole käytettävissä. Mielestäni edustavimmat ja asiantuntemuksiltaan Eurooppaa ja eurooppalaisuuttta parhaiten tuntevat, muiden Euroopan maiden tuntemat ja arvostamat, Erkki Toivanen ja Arja Saijonmaa toisivat juontajina sitä arvokkuutta ja asiantuntemusta, mitä Euroviisuihin vakavasti ja tunteella suhtautuva yleisö odottaa. Molemmilla henkilöillä on henkilökohtaista menestystä ja arvovaltaa, jonka koko Eurooppa tuntee. Lisäksi he ovat persooniltaan hyvin välittömiä, huumorintajuisia, kaukana keinotekoisesta hauskuuttamisesta, itsetuntoisia, esiintymiskykyisiä, kielitaitoisia, mahdollisista kommeluksista kunnialla selviäviä laatujuontajia arvokkaaseen ja ehkäpä ainutkertaiseen tilaisuuteen. Mikäli esittämäni vaihtoehto ei voi toteutua, vaadin jatkamaan erinomaista yhdistelmää, Jaanaa ja Heikkiä, joilla riittää kykyä improvisaatioon ja kivaan erimieliseen keskusteluun sortumatta mauttomuuksiin ja alatyyleihin!

Jaa Jaa..

tai miksei Matti Nykänen ja Matti-Esko Hytonen xD

Jaana ja Heikki konkareita jo...

...kunhan eivät sorru lapselliseen omakivaan ja seksistisiin vihjailuihin, kuten Heikillä joskus on ollut tapana, menee välillä vähän överiksi...

Muuten: Anne Pohtamo olisi kaunis, karismaattinen, kielitaitoinen ja varma juontajapuolisko, miesjuontaja... löytyisikö YLE:n ulkomaanuutisista?