Kirjaudu sisään

Viimeisimmät kommentit

Paikalla

Paikalla on nyt 0 jäsentä ja 0 vierasta

JOHANNAN UPEA TAITEELLINEN JA KAUNIS KAPPALE VOITTOON

Johannan kappale on todella upea, mutta erilainen sopisi hyvin vastapainoksi viimeivuotiselle Lordille. Kappale on taidolla tehty mielestäni ihan eri luokkaa kuin muut kilpailussa mukana olevat kappaleet.Yleensä olen ollut sitä mieltä , että suomeksi laulamalla ei saavuta mitään ja että se kuulostaa todella kauhealta, mutta niin ei käy Johannan kappaleen kanssa, vaan suomi toimii kappaleen kauneuden tehostajana. Sitä paitsi suomenkielen valinta kotikisoissa ei tunnu ollenkaan niin hölmöltä kuin sitten taas jossain muualla.Nyt kun muut maat ovat avanneet musiikkikorvansa Suomellekin, olisi hyvä näyttää, että osaamme tehdä myös kaunista ja koskettavaa musiikkia. Johannan biisi muistuttaa vähän viime vuotista Norjan kappaletta joka menestyi ihan hyvin, kappale oli laulettu norjaksi, mutta silti kaunis ja helposti lähestyttävä. Johannan kappale tuntuu useamman kuuntelukerran jälkeen vaan entistä paremmalta, siitä löytää koko ajan uusia elementtejä. Kaikki nyt vaan äänestämään ja auttamaan Johannan pääsyä Suomen edustuskappaleeksi.

You are my dream

Vähän mietityttää suomenkieliset sanat Johannan kappaleessa. Sanat antavat vähintään puolet kyseisen kappaleen tehosta, joten se teho menetetään kun bulgarialaiset eivät ymmärrä kappaleen sanoja. On viisuissa ollut kautta aikojen hyviä alkuperäiskielellä laulettuja kappaleita esim. ranskankielisillä mailla ja Israelilla, mutta mutta..

Ainakin esityksessä pitäisi sitten olla se sänkykoreografia tai jotain vastaavaa, josta voisi hieman päätellä mistä kappale kertoo, etteivät kroatialaiset erehtyisi luulemaan kappaleen kertovan maatalouslomittamisesta.

MAATALOUSLOMITTAMINEN/KROATIALAISET

Oletko sitä mieltä, että "Uneni" pitäisi kääntää englanniksi vaiko jollekin muulle kielelle?

Olen sitä mieltä, että

Olen sitä mieltä, että uneni kaunein pitäisi kääntää englanniksi. Olisi ollut hyvä, että Johanna olisi laulanut kappaleen alustavasti osittain suomeksi ja englanniksi niin olisi kumpikin versio tullut tutuksi. Tuli mieleen Israelin edustaja Shiri Maimon 2005 Euroviisuissa. Hänhän lauloi kappalettaan osittain englanniksi ja hebreaksi. Euroviisulevyllä kappale on hebreaksi. Kyseinen kappale oli minun suosikkini kisoissa.

Muistin virkistykseksi kuva (sori, oli ihan pakko laittaa kun on niin hyvä): http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/5/5c/Shiri_Maimon_17c.jpeg/401px-Shiri_Maimon_17c.jpeg

Johanna voittoon!

Täällä myös yksi Johannan puolesta liputtava. Mutta minkäs teet, kun kersat kuitenkin lähettävät joukoittain kymmeniä tekstiviestejä Hanna Pakarisen ja Lovexin puolesta, pelkäänpä pahoin, ettei Johannalla ole mitään mahdollisuuksia päästä edes kolmen joukkoon toiselle kierrokselle. V*tutt** jo valmiiksi Johannan puolesta!
Mielestäni hieman saman tyylinen kuin Elena Madyn hieno an Actress 2005. Nerokas ja uudentyyppinen idea kappaleessa oli lisäksi tuo Marilynin haastatteluun perustuva sanoitus A-osissa, joka kuulosti aivan lauletulta. Elenan puolesta harmittaa vieläkin vietävästi, kun mummojen piti valita tekokaunis ja tyhjänpäiväinen Geir Rönningin Why? Ulkomaisilla keskustelupalstoillakin todettiin an Actressistä, että olisivatpa suomalaiset olleet hivenen rohkeampia ja valinneet sen! Joten eikö nyt olisi revanssin paikka tyylikkäälle ja superkauniille laululle.
Erinomainen ajatus olisi tehdä "Norjat", eli edellisenä vuonna rokki(vrt.2005 Wig Wam ja kuin kontrastina tälle seuraisi kaunis balladi). Sitä paitsi, mikä pakko on jatkaa mitään heavyrokki-teemaa; ei ole mitään takeita, että sellainen toimisi enää tänä vuonna?

Johanna vai Lovex?

Niin Norja tais olla siellä 15 - 20 paikkeilla vuosi sitten. Ei se kuitenkaan merkitse ettei Johannan kappale menestyisi. Siinä on kyllä hieno koreokrafia...vois menestyäkin. Itse kuitenkin otan varmaan päälle ja äänestän Lovexia...siinä on energiaa...sävellys hyvä... laulaja kun vähän petrais sanojen artikuloinnissa niin se on siinä. Mun top 3 on siis:
-Lovex
-Johanna Kurkela
-Hanna Pakarinen

Eiköhän ne tässä finalistit ole.