tarina jaksot hahmot palaute

Hiljaista on...hahmot
   
 

AU AHLROOS
Matti Tuominen

Ahlroos-konsernin johtaja.
A.U. Ahlroos on toimen mies, takana keskinkertaista heikompi painiura ja edessä kolmas avioliitto. Kahdesta edellisestä liitosta hänellä on kaksi poikaa,Algot ja Uolevi. A.U:n seikkailut yritys- ja naismaailmassa perustuvat innostukseen ja nopeaan valloitukseen. Tämän seurauksena ikäero esikoisen ja kuopuksen välillä on vain kaksikymmentä päivää, joten hyvällä syyllä voi sanoa ensimmäisen avioliiton päättyneen toisen avioliiton hedelmiin. Koska tilanne molemmilla kotirintamilla oli kireä, katsoi isä parhaaksi olla saattamatta poikia yhteen. Vuodet vierivät ja lukuisten sahapalojen ja yrityskaappausten jälkeen A.U.on onnistunut luomaan itselleen melkoisen bisnesimperiumin. Alettuaan elää entisen sihteerinsä Eevan kanssa avioliiton kaltaisessa suhteessa hänen isänvaistonsa heräävät ja hän haluaa elää yhdessä poikiensa kanssa.

 

sivun alkuun

ALGOT AHLROOS
Ilkka Heiskanen

esikoinen, melkonomi.
Kahdella jalalla liikkuva onnettomuus Algot on perinyt isänsä kiinnostuksen yrittämiseen ja naisiin. Hän on valmis yrittämään lähes ketä naista tahansa, mikäli tämä vain on nuori ja kaunis. Valitettavasti vain kiinnostuksen kohteet tuntuvat lipsuvan hänen käsistään ääntä nopeammin. Se ei häntä pahemmin rasita, sillä yhä uudelleen hän on valmis unohtamaan elämän realiteetit ja syöksymään kohti seuraavaa haastetta.

 

sivun alkuun

UOLEVI AHLROOS
Tom Lindholm

kuopus, merkantti.
Pientä tilitoimistoa pyörittänyt Uolevi ajautuu riitoihin muutaman asiakkaan kanssa pikku virheiden takia. Yksi niistä johtaa hänen veljensä Algotin yrityksen konkurssiin. Toisin kuin veljensä, hän on naisseurassa ujo, mutta haaveilee oman pienen kukkakaupan perustamisesta. Pitäisi vain löytää alkupääomaa ja sopiva liike-elämänkumppani.

 

sivun alkuun

ARMAS KUHA
Risto Salmi

talonmies..tai maskotti.
Monissa liemissä keitetty Armas on A.U:n painikaveri TUL:n molskilta. Hänen tehtävänään on toimia isän oikeana kätenä poikien yrityksessä. Armas onnistuu toimessaan erinomaisesti täydentämällä poikien työtä, mikäli nämä eivät itse pysty tyrimään liikeyritelmiään.

 

sivun alkuun

EEVA SUURONEN
Sari Havas

ex-sihteeri, tuleva vaimo.
A.U:n aikaisempien vaimojen tapaan Eevan ura on edennyt toimistosta makuuhuoneeseen. Huolitellun bisnesnaisen kuoren alla sykkii vihreä ja lämmin sydän, joka on valmis ottamaan A.U:n aikamiespojat omakseen . Hänen empaattisuuttaan tehostaa lähes sairaalloinen mustasukkaisuus, joten matka avovaimosta alttarille muodostuu melko mutkikkaaksi.

 

sivun alkuun

TIINA MÄKKYLÄ
Elina Salovaara

sihteeri.
Poikien ehdoton suosikki sihteerikisassa. Tiinan hyvin muodostuneet sihteerintaidot ovat Eevalle liikaa, sillä hän pelkää poikien moraalin puolesta. A.U saa tehtäväkseen hoitaa Tiina pois poikien ulottuvilta. Tuttuun tyyliinsä A.U. tekee perusteellista työtä.

 

sivun alkuun

PIRJO LAX
Kirsi Tarvainen

maatalouslomittaja.
Sihteerikisan toinen finalisti: maatalouslomittaja, joka osaa konekirjoituksen lisäksi pikakirjoitusta, viittomakieltä, saksaa, ranskaa, englantia, akupainantaa, vyöhyketerapiaa ja on kaiken lisäksi intohimoinen tanssija.

 

sivun alkuun