Etusivu
Viikon muutos
Asumisen ABC
Muutosvinkit
Erilaista asumista
Arkisto
Linkit
Toimitus
Ilmottautuminen

 

 

 

 

Yksitoista vanhaa huonetta Jämsässä

Hanna ja Jarkko Kivimäki päättivät kolme vuotta sitten etsiä Jämsän seudulta itselleen uuden kodin. Talon oli oltava vanha, tilava ja siinä piti olla juuri se oikea henki. Usean turhan talokatselmuksen jälkeen löytyi Jämsän Juokslahdesta 1900-luvun alussa rakennettu entisen maatilan 300 m2:n suuruinen päärakennus.

Hannan ensivaikutelma oli "ei ikinä", mutta Jarkko oli toista mieltä ja pian Hannakin huomasi ihastuneensa talon ilmapiiriin. Pienen kaupanhieronnan jälkeen Kivimäen vielä kaksi henkinen perhe omisti uuden kodin.

Hanna Kivimäki

Vanha uudistuu vanhaksi

Tämän Lakko-nimisen tilan historia ulottuu 1700-luvun alkuvuosiin. Hannan ja Jarkon uusi kotitalo on tilan historian kolmas päärakennus. Tilalla on ollut maataloustoimintaa vielä 80-luvun vaihteeseen saakka ja viimeiset 15 vuotta talo ja tila ovat olleet tyhjillään.

Tyhjillään olo ei ollut aiheuttanut onneksi suuria vaurioita talon kuntoon. Alkuvaiheessa tosin turvauduttiin hirsimestarin apuun, mutta sen jälkeen on kaikki uudistustyöt tehty itse.

Jatkumo

Vuoden 2002 jouluun mennessä Hanna ja Jarkko olivat remontoineet asuttavaan kuntoon yhden makuuhuoneen, tuvan ja kylpyhuoneen. Edessä on vielä kahdeksan huoneen kunnostaminen. Kaupan mukana tullut talon vanha ja arvokas irtaimisto on varastoitu vinttihuoneisiin.

- Tässä on tällainen jatkumo, Hanna sanoo. Meitä ennen tässä on asunut useita sukupolvia. Me tuomme tähän oman panoksemme ja meidän jälkeemme uudet sukupolvet tekevät tähän oman panoksensa. Me olemme osa tätä ketjua.

Toimittaja
Heimo Holopainen

Takaisin arkistoon

Etusivu | Viikon muutos | Asumisen ABC | Muutosvinkit | Erilaista asumista
Arkisto | Linkit | Toimitus | Ilmottautuminen