
Keväällä 1991 ystävykset
Heikki Silvennoinen ja Olli Keskinen tekivät
kotivideolla muutaman sketsin ja veivät otokset
entuudestaan tutulle TV-ohjaajalle Matti Grönbergille
arvioitavaksi.

Heikin ja Ollin videonäyte oli niin
lupaava, että TV 2:n Viihdetoimitus päätti antaa
pojille rahaa kolmen ohjelman tekemiseen. Tässä
vaiheessa ohjelmalla ei ollut vielä edes nimeä.
Hylättyjä ehdotuksia kyllä riitti, yksi niistä oli
Kusipäät. Nimi Kummeli syntyi vahingossa Olli Keskisen
vaimon keksimänä. Tämä merimerkkiä tarkoittava sana
kuulosti heti hyvältä ja se otettiin uuden TV-sarjan
nimeksi.
Kummeli-ryhmään tuli mukaan heti
alkuun Timo Kahilainen. Hän oli Silvennoiselle tuttu musiikkipiireistä.
Grönberg oli tehnyt Kahilaisen kanssa 1980-luvun loppupuolella
musiikkimakasiiniohjelmaa nimeltä Rock-Stop. Kahilainen oli huolehtinut
ohjelman sketseistä yhdessä Janne Saarisen kanssa.
Kummeli-työryhmä oli syntynyt.
Se oli pieni, mutta tehokas. Matti Grönberg vastasi
TV-toteutuksesta ja ohjauksesta. Heikki Silvennoinen ja
Timo Kahilainen vastasivat pääosin sketsi-ideoinnista.
Olli Keskisen harteille jäi kaiken muun ohella myös
kuvaus yhdessä Grönbergin kanssa. Alkuvaiheessa myös
kaikki muu tekninen toteutus, lavastus, naamiointi jne.
oli yksin työryhmän käsissä. Vasta myöhemmässä
vaiheessa, kun Kummeli oli vakiinnuttanut asemansa, tuli
työryhmään avuksi tarpeellisia alan taitajia.
Kolme ensimmäistä Kummeli -ohjelmaa
syntyi vauhdilla ja ne esitettiin kesäkuussa 1991. Janne
Saarinen esiintyi näissä Kummeleissa, mutta jäi sitten
pois kuvioista. Siitä huolimatta, että kolme
ensimmäistä Kummelia tehtiin halvalla, kiireellä,
pienellä porukalla eikä katsojiakaan ollut kuin 200
000-300 000 aiheutti se valtaisan katsojapalautteen.
Ohjelmasta pidettiin erityisesti opiskelijapiireissä ja
sitä vaadittiin lisää välittömästi. Toisenlaistakin
palautetta tuli, lähinnä varttuneilta katsojilta, jotka
eivät ymmärtäneet Kummelia ollenkaan. Näiden kolmen
ohjelman jälkeen Kummeleiden jatko ei ollut mitenkään
itsestään selvä.
  |