|
Periaatteessa
kaikki muut sarjan henkilöt voisivat olla tosia
paitsi Eilaliina, yli-innokas koululainen, joka jo 7-luokalla
tietää mitä ainetta lukee pääaineena
yliopistossa. Hän on aivan liian yliampuva ollakseen
todellinen henkilö. Kirjasta löytyi jotain
humoristisiakin piirteitä, mutta sarja on puhdasta
draamaa.
Sarjan
juoni on, että Jenna, Lauran paras ystävä
irtisanoo heidän ystävyytensä, koska
Laura tuntuu liian täydelliseltä. Hän
on hyvä kaikessa ja oppii asian kuin asian. Halutessaan
hän lumoaa kaikki pojat, eikä epäonnistu
missään. Voin yhtyä Jennan tunteeseen.
Laura todellakin tuntuu täydelliseltä ihmiseltä,
joskus jopa liian. Totta kai kaikilla on omat huonot
puolensa, mutta Laurasta ne on vain vaikea huomata.
Mielestäni Laura- sarjaa oli ihan mukava katsoa,
mutta olisin toivonut siihen jännittävämpää
ja mukaansatempaavampaa otetta. Aika ajoin juoni eteni
hitaasti.
|
|
Sarjassa
kaikki on esitetty yksinkertaisesti, eikä siksi
sitä katsoessa tarvitse vaivata aivosolujaan. Välillä
on mukava vain lössähtää sohvalle
ja katsoa jotain ns. helppoa kuten Laura.
Esitystapaa voi pitää myös ahdistavana,
koska kaikkea tapahtumat voisivat olla totta. Etenkin
Terrin negatiivisuus elämää kohtaan tuntuu
surulliselta. Näyttelijävalinnat osuivat mielestäni
kohdalleen.
- Sini Kankaanpää
|
|