Kysymyksiä: Kasvit
Ohjelmassanne luontoharrastaja Pasi Jürgens kertoi kämmeköistä. Aihe oli niin mielenkiintoinen, että se olisi voinut olla hiukan pidempi. Mieltäni jäi kaihertamaan myös lempikukkani maariankämmekän nimen synty. Olisiko mahdollista saada siitä lisätietoa ja tutkailla maariankämmekkää muutenkin hiukan tarkemmin?
Orkideoista voisi tehdä varsin hyvin puolen tunnin ohjelman, sillä sen verran mielenkiintoinen on Suomen luonnonkin lajisto. Kokovertailussa ja lajimäärissä kotoiset kämmekät eivät kuitenkaan ihan pärjää ulkomaisten orkideoiden kanssa.
Maariankämmekkä on Suomen yleisin kämmekkäkasvi ja se viihtyy parhaiten kosteilla alueilla: rantaniityillä, rehevissä metsissä, nevoilla, letoilla ja lähteiköillä. Kasvin ulkonäkö muuntelee kasvupaikkojen ja perintötekijöiden mukaan. Kasvin koko, kukinnon tiheys ja kukkien lukumäärä vaihtelevat, kukkien värisävy voi olla vaaleanpunaisesta lähes violettiin. Maariankämmekän lehdissä olevien tummanruskeiden täplienkin määrä, muoto ja väri muuntelevat. Eikä ihan tarkasti edes tiedetä ovatko kaikki maariankämmeköiksi kutsutut kasvit edes samaa lajia.
Kasvin nimitys ei viittaa vain koreaan kukkaan, vaan kahteen liuskaiseen juurimukulaan, jotka muistuttavat käsiä. Näiden mukaan Maariankämmekälle on annettu muitakin jumalallisia nimiä: Johanneksen, Vapahtajan ja Aatamin kämmen. Toinen juurimukuloista on kurttuinen, koska sen ravintovarastot ovat kuluneet ilmaverson kasvattamiseen. Toiseen, sileäpintaiseen, mukulaan varastoituvat taas eväät seuraavan kevään kasvulle. Juurimukuloita on käytetty onnenamuletteina ja niiden on uskottu vahvistavan sukupuoliviettiä, sillä mukulat muistuttavat hieman miesten kiveksiä. Vanhan uskomuksen mukaan mukuloiden avuilla saattoi yrittää vaikuttaa lapsen sukupuoleen. Jos mies nautti riittävästi sileäpintaisesta mukulasta tehtyä rohtoa, hänellä oli paremmat mahdollisuudet saada poika. Jos perheeseen haluttiin tytär, vaimolle tuli tarjota ruttuisia mukuloita.
Miksi lepät eivät saa ruskan värejä?
Suomessa esiintyy kaksi leppälajia: tervaleppä ja harmaaleppä. Tervaleppä kasvaa kosteilla ja ravinteisilla paikoilla. Se viihtyy parhaiten meren ja suurten järvien rannoilla, rehevissä lehtokorvissa ja lehdoissa. Harmaaleppä tulee toimeen kuivemmissakin ympäristöissä.
Lepät pudottavat lehtensä vihreinä, koska niiden ei tarvitse siirtää, muiden puiden tavoin, typpeä runkoonsa talven ajaksi. Leppien juuristoissa elää nystyräbakteereja, joiden vaikutuksesta juurten ulkopinnalle kehittyy jopa nyrkin kokoisia korallimaisia kasvaimia. Niiden sisällä sädesienet sitovat ilmakehän typpeä ammoniakiksi ja leppä käyttää ammoniakin hyväkseen. Tällaisia typensitojabakteereita on myös hernekasveilla ja tyrnillä.
Sanotaan, että kissat ovat persoja valeriaanalle ja ihmisetkin ovat uskoneen sen tehonneen vähän kaikkeen. Mikä kasvi se oikein on ja mihin sitä on käytetty?
Rohtovirmajuuresta on käytetty nimityksiä niittyangervo ja kissanyrtti. Monien mielestä kasvi ei haise kovin hyvälle, mutta kollikissojen mielestä sen tuoksu on mitä parhain ja innokkaan nuuhkimisen lisäksi kissat mielellään myös piehtaroivat virmajuurien seassa.
Kasvin latinankielinen nimi valeriana tarkoittaa valoa ja ehkä näin myös osaltaan terveyttä ja voimaa. Suomenkielinen nimi virmajuuri juontuu todennäköisesti siitä, että kasvin avulla on aikoinaan yritetty hoitaa kaatumatautia, virmaa.
Virmajuuren käyttö kansan keskuudessa on ikuistettu vanhoissa maalauksissa. Talleista ja navetoista maalatut lähikuvat paljastavat, että rohtovirmajuurikimppuja on ripustettu ovien yläpuolelle. Ilmeisesti aikoinaan uskottiin, että voimakastuoksuinen kimppu karkotti noidat ja peikot pois pihapiiristä ja suojeli näin samalla kallisarvoisia eläimiä.
Keskiajalla virmajuurista keitettiin lemmenjuomia. Uskottiin, että mies saa naisen rakastumaan itseensä, jos hän onnistuu sujauttamaan rohtovirmaa naisen viinilasiin. Naiset taas yrittivät virmajuuren avulla pitää miehensä aloillaan. Keijujen ja muiden metsän haltioiden uskottiin himoitsevan vastakihlattuja nuoria miehiä. Vaimojen kannatti ommella rohtovirmajuuria miehen vaatteisiin, jotta nämä pitäisivät keijukaiset loitolla.
Rohtovirmajuurta on käytetty monin eri tavoin avuksi kansanlääkinnässä. Sen on uskottu helpottavan vatsavaivoissa ja päänsäryssä. Lisäksi sitä on käytetty apuna unettomuuteen ja lihaskouristuksiin. Ensimmäisen maailmansodan aikaan sillä hoidettiin sotaneurooseja ja sitä aiemmin jo virmajuuren ajateltiin laannuttavan hysteriakohtauksia ja lievittävän ylenpalttisia hengentuskia.
Rohtovirmajuuren rauhoittavasta ja unettavasta vaikutuksesta on mainintoja yli kahden tuhannen vuoden takaa.
Yritin saada poistettua kaislikon saunan edustalta, eipä onnistunut. Uimaria se haittaa, onko siitä kenellekään hyötyä?
Kyse on järviruo´osta, joka tunnetaan kansan keskuudessa paremmin nimellä kaislikko. Ruovikon valtavan voimakas levittäytymiskyky perustuu vankkaan juurakkoon. Sen on moni kesämökkiläinen karvaasti todennut, kun on yrittänyt tehdä rantatilalleen parempaa uima- tai venepaikkaa. Vaikka ruovikon on saanut päällisin puolin kaadettua ja luullut jo voittaneen järviruo`on, on seuraavana keväänä jälleen harmiksi noussut uusi kasvusto ja kenties vielä tiheämpi kuin edellinen. Näin on ilmeisesti käynyt tässäkin tapauksessa.
Järviruoko kertoo osittain vesistön ravinteikkuudesta. Matalissa ja rehevissä rantavesissä ruovikko saattaa intoutua kasvamaan yli kolmen metrin korkuiseksi läpitunkemattomaksi viidakoksi. Neliömetrin alalta saattaa nousta satoja sinipunertavien röyhyjen värittämiä varsia.
Laajat ja tiheät ruovikot antavat useille eläinlajeille suojaisan elinpaikan. Ruokoviidakossa on runsaasti selkärangattomia eläimiä ja näin ollen myös niiden saalistajia. Kymmenet lintulajit elävät salaperäistä elämäänsä ruovikon suojissa. Mm. pajusirkku, ruoko- ja rytikerttunen sekä silkkiuikku ovat riippuvaisia ruovikoista. Piisamit, vesimyyrät ja useat kalatkin viettävät valtaosan elämästään turvallisen ruovikon suojissa.
Järviruokoa on aikoinaan käytetty monin tavoin hyväksi. Ainakin pula-aikana tärkkelyspitoiset juurakot kelpasivat hätäleivän raaka-aineiksi ja nuoret versot korvasivat vihannekset. Korsista ja lehdistä saatiin katetarpeita, peuhkua ja rehua karjalle. Pehmeät röyhyt taas käytettiin patjojen ja tyynyjen täytteiksi.
Pietaryrtti tuoksuu mielestäni aika pahalle. Mikä on sen alkuperä ja onko siitä rohdoskasviksi, kuten väitetään?
Sari Vatanen, TurkuPietaryrtti on alkuperäinen merenrantakasvi. Sieltä se on tuotu aikoinaan pihamaille koriste- ja rohdoskasviksi. Pihoilta se on taas levittäytynyt tienvarsille ja pientareille. Kuivuutta kestävänä kasvina pietaryrtti juurtuu vahvasti kasvusijoilleen ja kestää hyvin kilpailun muiden kasvien kanssa. Pietaryrtin nappimaisissa mykeröissä ei ole lainkaan kielimäisiä laitakukkia ja mykeröiden perusteella se on saanut nimet nappikukka ja napheinä. Pietaryrttien eri kantojen kemiallinen koostumus vaihtelee. Toiset sisältävät niin paljon myrkyllistä tujonia, että kasvin käyttö voi aiheuttaa kouristuksia ja huimausta, pahimmassa tapauksessa jopa kuoleman. Siksi pietaryrttiä ei voi suositella salaattiaineksiksi, mausteeksi tai rohdokseksi vatsatauteihin, vaikka monissa vanhemmissa opuksissa niin tehdäänkin.
Pietaryrtti
Katajia tuntuu olevan joka lähtöön, miksi niiden ulkonäkö vaihtelee? Miksi katajanmarjat ovat erivärisiä ja kuinka vanhaksi katajat elävät?
Sirpa AlkunenSaariston ja tunturien tuulisessa tuiverruksessa katajat kasvavat maanmyötäisinä mattomaisina kasvustoina. Hakamaiden ja vanhojen laitumien katajat ovat pylväsmäisiä, suurimmat ja vanhimmat katajat ovat puumaisia. Useimmin katajat ovat kuitenkin monihaaraisia pikku pensaita, joilla ei ole selvää päärunkoa. Katajat sisältävät monenlaisia terpeenejä, hartseja ja eteerisiä öljyjä. Yhdisteet ovat lievästi myrkyllisiä ja luovat katajaan vahvan tuoksun ja maun. Myös katajan marjat ovat voimakkaan makuisia. Marjat kypsyvät vasta kolmantena kesänä. Ensimmäisenä kesänä marjakäpy kasvaa nuppineulanpään kokoiseksi. Toisena kesänä se tulee täysikasvuiseksi, mutta on raaka ja väriltään vihreä. Kolmantena kesänä marja kypsyy ja muuttuu siniseksi. Kataja on kasviemme vanhus. Lemmenjoelta on löydetty 1057 vuotta vanha kataja. Etelä-Suomen vankat, yli kymmenenkin metriä korkeat, puumaiset katajat eivät pärjää ikävertailussa Lapin katajille. Etelän katajat ovat vain 700-800 -vuotiaita.
Kataja
Isoäiti kertoi käyttäneensä piharatamoa lapsena laastarin korvikkeena. Mistä piharatamo on kotoisin?
Kaija Parviainen, PoriPiharatamo on alunperin eurooppalainen kasvi, joka on ihmisen mukana asuttanut muutkin maanosat. Intiaanit kutsuivat sitä kalpeanaaman jalanjäljeksi. Meillä Suomessa tutumpia nimityksiä ovat rauta- ja laastarilehti. Nimet kuvaavat varsin hyvin piharatamoa. Paksuhkot, jännemäisten suonien vahvistamat lehdet kestävät jatkuvaa tallaamista ja tähkämäinen kukintovanakin on sitkeä. Se ei jalan alla katkea, vaan taipuu ja ponnahtaa taas iloisesti pystyyn.
Lehtien verenvuotoa tyrehdyttävä ja antiseptinen vaikutus on tiedetty jo kauan. Lehtiä on käytetty sellaisinaan laastarina tai murskattuna hauteisiin ruhjeiden parantamiseksi. Piharatamoa on kokeiltu myös rohtona yskään ja ripuliin.
Piharatamo leviää lähinnä ihmisten toimesta, mutta tehokkaasti myös eläinten avulla. Kotahedelmistä paljastuneiden siementen pinnat ovat tahmeita ja tarttuvat ohivilistävien karvaturrien tai siivekkäiden matkaan.
Piharatamo
Kaveri väitti, että vierekkäin kasvavat haavat ovat usein sukua toisilleen. Pitääkö se paikkansa? Entä mitä hyötyä tästä nopeasti levittäytyvästä puusta oikein on?
Sari HelminenLuontoharrastaja arvostaa haapaa majavan, metsäjäniksen ja hyönteisten tärkeänä ruoka-aittana. Haapa on myös monien tikkojen suosima pesäpuu. Mäntymetsän kasvattajan mielestä haapa on usein kuitenkin viheliäinen männynversoruosteen levittäjä, joka vesoo tehokkaammin kuin muut puulajit.
Haapa lisääntyy pääasiassa kasvullisesti juurivesojen avulla. Yhden haavan juurista putkahtaneet laajat kasvustot ovat klooneja – perinnöllisesti siis samaa yksilöä aina sukupuolta myöten. Eli ne ovat melkein enemmän kuin sukua keskenään!
Vesojen lehdet ovat aluksi kookkaita ja kolmiomaisia. Vanhempien haapojen lehdet ovat pyöreitä, pitkäruotisia ja ne kahisevat tuulessa. Keväällä lehtien väri vaihtelee hopeanvalkoisesta tummanvihreään, syksyllä värikirjo voi olla keltaisesta tummanpunaiseen.
Saman perimän omaavien puiden lehtien värit ovat samanlaisia ja saattavat poiketa paljonkin naapurikloonin väreistä. Joskus vierekkäin kasvaa aivan erivärisiä haapoja. Lehtien värin perusteella voi yrittää erottaa eri klooneja toisistaan.
Haavan kuori on pH-arvolta neutraali. Siksi haavan rungolla elävä jäkälä- ja sammallajisto on monipuolisempi kuin monilla lehtipuilla ja huomattavasti runsaampi kuin havupuilla. Haapaan erikoistuneita juurisieniä on kymmeniä, niistä tunnetuin on ruokasienenäkin kelvollinen haavanpunikkitatti.
Haapa ruskan väreissä
