|
 |
|||
   |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
 |
|
 |
 |
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
18.9.
klo 22.25 "JOS" Lola Odusogan äiti on suomalainen ja isä nigerialainen, mutta hän on syntynyt ja kasvanut Suomessa. Lola on tavannut isäänsä satunnaisesti, ja hänellä on Suomessa kaksi velipuolta sekä Afrikassa sisar- ja velipuoli. Lola valittiin Miss Suomeksi vuonna 1996, ja hän tiesi, että ihmiset tulevat katsomaan häntä pitkään. Mutta johtuiko se enemmän missiydestä vai tummaihoisuudesta? Vaikka Lola on suomalainen, hän on silti kokenut olevansa erilainen, mutta se on ollut kuitenkin lähinnä positiivinen tunne.
32 vuotias Tran tuli 7-vuotiaana pakolaisena isänsä ja veljensä kanssa Vietnamista Suomeen. Vietnamissa oli sodan jälkeen sellainen tilanne, jossa ihmisten oli vaikea elää, ja he olivat enemmän tai vähemmän pakotettuja lähtemään. Tranin mielestä Suomi on ehdottomasti hänen kotimaansa. Kasvatuksen puolesta hän on vietnamilainen, siinä mielessä siitä ei pääse eroon - eikä hän haluakaan. Hänellä on ollut omasta mielestään mainio tilaisuus olla kahden kulttuurin välissä ja poimia kummastakin hyvät puolet. Monikulttuurisuus Suomessa
Vuonna 2003 otettiin Suomessa ottolapseksi 240 ulkomailla syntynyttä lasta, vuonna 2002 kaikkiaan 242 lasta. Määrät ovat olleet kasvusuunnassa, mutta silti vieläkin puhutaan aika harvinaisesta ilmiöstä. Tällä hetkellä Suomessa asuu vakituisesti, eli kuuluu Suomen väestöön ja nauttii samoja oikeuksia kuin suomalaiset, noin 26000 pakolaisena tullutta henkilöä. Luku sisältää myös täällä pakolaisille syntyneet lapset, joita on noin 5000. Vaikka olemme jo tottuneet erilaisuuteen, rasismi ei kuitenkaan ole vielä taakse jäänyttä aikaa: sen keinot ovat moninaiset ja syvällä asenteissa: sanastossa, puheessa ja kuvissa. Suomessa erivärisen lapsen kanssa kulkevalla ihmisellä ei ole aina yksityisyyttä: ihmiset tulevat kaduilla töksäyttelemään suustaan kaikenlaista lasten kuullen, vaikka tarkoitus on hyvä. Mitkä ovat ”suomalaisuuden” kriteerit: kuka hyväksytään suomalaiseksi, jos kansalaisuus, kieli ja identiteetti eivät riitä? Ihonväri määrittää aina ihmisen, ja katse – positiivinenkin – asettaa tummaihoisen aina eri asemaan. Erivärisillä lapsilla ei ole aina keinoja neuvotella yhteentörmäystilanteita, ja nuorille ja vähän vanhemmille on tyypillistä rasismin kieltäminen eräänlaisena selviytymisstrategiana, koska eihän kukaan halua olla uhri. Anna Rastaan tutkimusten valossa suomalaista rasismia tutkittaessa olisi syytä miettiä suomalaisten suhtautumista Suomen romaneihin. Ovatko kaikki ulkomaalaiset meille ”mustalaisia”? Koska monikulttuurisuus ja ns. kahden kulttuurin lapset lisääntyvät koko ajan, se tulisi myös huomioida kaikkialla lasten arjessa kuten esimerkiksi satukirjojen kuvituksissa, koulukirjoissa ja lehtikuvissa. Kulttuurierojen ajatellaan usein olevan negatiivisia, mutta monikulttuuriset lapset rikastuttavat muiden elämää ja kasvavat itse empaattisimmiksi ”muita” kohtaan Keskeinen asia, joka nousee kaikkien monikulttuurisessa perheessä kasvaneiden lasten piiristä, on perheen merkitys ja tärkeys verrattuna suomalaisiin, joiden suku rajoittuu omiin lapsiin. Suomessa on ollut pitkä kehitys, jonka kuluessa yhteiskunta on ottanut yhä enemmän vastuuta suvulta ja perheiltä itselleen. Hyvinvointivaltion keskeinen piirre on ollut kaikista huolehtiminen, joka taas toisaalta on johtanut yksilökeskeisen kulttuurin muotoutumiseen. Nyt kuitenkin murenevan hyvinvointivaltion vähenevien palvelujen saatossa ja markkinavoimien talutusnuorasta voisimme taas katsoa suvun ja perheen voimaan, jos vielä osaamme palata takaisin.
Backlén, Marianne: Karma. Jyväskylä 2002. Huttunen, Laura: Kotona, maanpaossa, matkalla. Kodin merkitykset maahanmuuttajien omaelämänkerroissa. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2002. Jokinen, Arja; Huttunen, Laura ja Kulmala, Anna: Puhua vastaan ja vaieta. Neuvottelu kulttuurisista marginaaleista. Helsinki 2004. Kaartinen, Marjo: Neekerikammo. Kirjoituksia vieraan pelosta. 2004 Turku. Raaska, Anna-Mari: Belizessä kaikki on paremmin. Jyväskylä 2000. Rastas,
Anna: Katseilla merkityt, silminnähden erilaiset. Lasten
ja nuorten kokemuksia rodullistavista katseista. Nuorisotutkimus. 20 vuosikerta.
3/2002. s. 3-17. Rastas, Anna: Miksi rasismin kokemuksista on vaikea puhua? Teoksessa Jokinen, Arja & Huttunen. Laura & Kulmala, Anna (toim.): Puhua vastaan ja vaieta. Neuvottelu kulttuurisista marginaaleista. Helsinki 2004. Rastas, Anna: Am I Still White? Dealing With the Colour Trouble. Balayi: Culture, Law and Colonisation, Vol 6, 2004. Sjöberg, Fredrik: Me ja ne. Rotuopeista sukulaisuuteen. Juva 1999.
|
|
