22.5. klo 21:30"JOS"
Uusinta pe 28.5. klo 13:35

MUUTTUUKO KAUPUNKIKUVA RUMEMMAKSI ARKKITEHTIEN PIIRRUSTUSPÖYDILLÄ VAI KATSOJAN SILMISSÄ?

Maria Bruncrona

Maria Bruncrona toi yleisönosastonkirjoituksessaan (HS 18.5.) esille monia tavallisia kansalaisia askarruttavan kysymyksen. Hän ihmettelee miksi Helsinki muuttuu yhä rumemmaksi ja epämiellyttävämmäksi, ja miksi ihmiset oikeasti haluaisivat asua aivan erinäköisissä taloissa kuin mitä tällä hetkellä rakennetaan.

Kimmo Aslak Liimatainen

Kimmo Aslak Liimatainen ruoti samaa asiaa omassa kirjoituksessaan (HS 17.5.), mutta arkkitehdin näkökulmasta. Hänen mielestään kaupunkikuvan rumistuminen on tapahtunut yhtä matkaa arkkitehtien päätösvallan heikkenemisen myötä. Hänen mukaansa ongelma on tänä päivänä se, että arkkitehti ei saa rakennushankkeissa asiaansa riittävästi kuuluviin.

Arkkitehtuurista ja kaupunkikuvasta olivat lisäksi keskustelemassa arkkitehdit Kirsti Siven ja Jouni Kaipia, Helsingin kaupunginmuseon kulttuuriympäristöyksikön päällikkö Anne Mäkinen sekä muotoilija Teemu Oksanen.

 Arkkitehtuurin kauneudesta

 Kauneus on katsojan silmissä, mutta emmekö useammin ihaile uusien rakennusten sijasta vanhoja? Eikö esimerkiksi muinaiset huikeasti ympäristönsä huomioonottavat temppelit tai muut kulttipaikat salpaa hengityksemme, ja yritämme saada näyn painumaan mieliimme? Eikö kuuluisan kaupungin ”vanha” osa vedäkin meitä auttamattomasti puoleemme, missä voimme aistia menneisyyttä ja nähdä samalla tulevaa?

Missä ovat uudet kauniit rakennukset? Toki niitäkin on, mutta veikö 60- ja 70-lukujen ”koristeet ovat hirveitä” –tyyliin rakennetut betonilaatikot kaiken kauniin mennessään? Betonielementit aiheuttivat sen, että arkkitehtuurista tuli kaikkialla samannäköistä ja arkkitehdin rooli uhkasi kutistua teknikon rooliksi. Nuoret arkkitehdit kävivät silloin sukupolvikapinaa kuten muuallakin kulttuurin kentässä ja heillä oli horjutettavanaan Alvar Aalto. Suurimpina virheinä 1960-luvun arkkitehtuurissa pidetään rakennusten purkuvimmaa ja välinpitämätöntä suhdetta historiaan.

Entä sitten nykyrakentaminen? Kun Helsingin Sanomissa (9.5.) kysyttiin minkälaisessa kerrostalossa ihmiset mieluiten asuisivat tulivat ensimmäisille sijoille vanhat jugend-talot. Varmasti löytyisi ratkaisuja, joissa kerrostalojen rakentamisessa voitaisiin soveltaa vanhojen kerrostalojen tunnelmaa ja tyyliä toteutettuna modernilla tekniikalla.

Asuminen muuttuu yhä kalliimmaksi suhteessa ihmisten palkkatuloihin ja kohta asuminen kanta-kaupungissa voi käydä yhä vaikeammaksi normaalituloisille. Tällaiseen tilanteeseen on Teemu Oksanen kehittänyt kuvitteellisen kuluttajakaupunkinsa Oasis Cityn, jossa pilvenpiirtäjissä asuu Keravan verran ihmisiä. Asumisessa yhdistyy keskitetysti kuluttaminen, jossa keskustietokoneelle on siirretty ihmisten tiedot, ja esimerkiksi vaatteet ja ruoka tulevat tietokoneen avulla paikalle. Tämä tulevaisuudenvisio ei ole mikään asumisen ihanne, vaan suunniteltu herättämään keskustelua kaupunkisuunnittelusta. Onko tämä se suunta mihin haluamme mennä?

Lähteet ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Karjalainen, Marketta: Mitä enemmän ostat, sitä halvemmalla asut. Keski-Pasilan Oasis Cityssä uusi teknologia näyttäytyy arjen perspektiivistä. Helsingin Uutiset No 38, 12.5.2004.

Koho, Timo: Heurekasta Kiasmaan. 2002 Tampere.

Nyman, Kaj: Sinisilmäisyyden aika. Suunnittelun myyttejä 1950-2000. (2003)

Pohjanpalo,Olli: Keski-Pasilasta kuluttajakaupunki. HS 12.5.04.

Pöppönen, Hannu: Onko betonikuoren alla kaunista? HS 2.9.2002.