www.yle.fi            RESEPTITVIERAATTEKIJÄTPALAUTE ETUSIVU  
 
 

M A T T I   K A S S I L A s. 1924 Haapamäellä

Elokuvaohjaaja Matti Kassila muistelee lapsuuttaan vilkkaassa rautatieristeyksessä Haapamäellä, jonne perhe muutti Pietarista, kun Suomi itsenäistyi ja isä-Kassilan työpaikka VR:n palveluksessa siirtyi Suomeen. Kassila oli innokas partiolainen, perheessä kuunneltiin radiota. Ensimmäisen elokuvansa hän näki vuonna 1929 ollessaan viisivuotias.

Perheen Pietari-taustan takia Kassilaa haukuttiin lapsena yhtälailla ryssäksi ja hurriksi - hänen äitinsä oli suomenruotsalainen. Kassilan perhe oli aina vähän väärällä puolella. Sieltäkö kumpusi Kassilan mutkaton tapa kuvata myöhemmin kaupunkia muuna kuin pelkkänä kulissina?

Talvisodan syttyessä 15-vuotiaalle Kassilalle sotaan lähtö vapaaehtoisena oli itsestään selvyys. Rintamapalvelus jäi lyhyeksi sydänvian johdosta. Sama vaiva esti lähdön myös jatkosodan aikana SS-joukkoihin Saksaan - onneksi, näin jälkikäteen mietittynä.

Kassilasta piti tulla lentäjä, insinööri, metsänhoitaja tai näyttelijä. Näyttelemistä hän kokeili pisimpään ennen kuin elokuva valitsi hänet. Läpimurto tapahtui vuonna 1951 elokuvalla Radio tekee murron. Loppu onkin jo historiaa.
Vieraana: Matti Kassila
  M a t t i   K a s s i l a

  M E N U
  äidin venäläisherkut
  Teetä venäläisittäin
  Blinejä
  Kalaseljanka ja maitoa