Ei mitään tipe-tipe-tip-tappeja: Vesku Loirin ja Otto Donnerin Jätkien joululaulu Finlandia-talon nevalla

Ei mitään tipe-tipe-tip-tappeja: Vesku Loirin ja Otto Donnerin Jätkien joululaulu Finlandia-talon nevalla

21.12.2012

Elävän arkiston sopivasti erilainen joululaulusarja pureutuu lopuksi suomalaisten protestilaulujen klassikkoon, jonka Vesa-Matti Loiri ja Henrik Otto Donner duetoivat Yleisradion 50-vuotisviihdekonsertissa.

Joulukuussa 1976 Helsingin Finlandia-talolla järjestetyn konsertin loppupuolella esiintymislavalle kutsuttiin kaksi suomalaisen musiikkimaailman vahvaa vaikuttajaa. Vuorossa oli Kaj Chydeniuksen säveltämä Jätkien joululaulu.

Suomalaisista, jouluisista protestilauluista kappale erottuu ajattomuudellaan. Pentti Lahden sanoitus kertoo jätkäkaveruksista, jotka kahden käyvät kotia kohti jouluaattona, räntäsateessa. Elon eriarvoisuus työmiesten ja herrojen välillä konkretisoituu arjen vastoinkäymisten ja juhlapyhän ristipaineessa.

Ylen juhlakonsertissa kappaleen vakuuttavuutta lisäsivät sen tulkitsijat. Vesa-Matti Loiri pikemminkin näyttelee kuin laulaa jätkäparin valittajan roolin. Donner taas sopii heleämmällä äänellään parivaljakon pohdiskelevan osapuolen osaan. Finlandia-talon nevalla rämpivä jätkäkaksikko harhautuu laulun edetessä kulkemaan kodin sijaan kohti omia päätepysäkkejään.

Loiri manaa maailman vääryyden kerta toisensa jälkeen manalaan. Joka kerta otetaan kuitenkin vielä hetki happea ja kuunnellaan kaverin viisas kaneetti. Donnerin kärsivällinen, kukaties kurjuuden täysin kyllästyttämä, lohduttajajätkä ei kyllästy ystävänsä raivoamiseen. Hän kohauttaa olkiaan ja töksäyttää kieroutuneen optimistisesti sen, että kyllä kurjuus vielä kasvaa. Lopulta siihen pisteeseen, ettei ole syytä valittaa enää mistään — eikä koskaan. Kaikki on kuitenkin aina vain väliaikaista.

Ja onko se sitten se joulu jätkillekin?

Katso ja kuuntele Jätkien joululaulu Elävässä arkistossa

Teksti: Ville Matilainen

Kommentit (0)

Artistikortit

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä