Sami Hintsanen - Viimeisellä rannalla

Sami Hintsanen - Viimeisellä rannalla

Tartu Mikkiin - Pe 27.6.2014, klo 20.45

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Toiveuusintajakson loppulaulu: Sir Elwoodin Hiljaiset Värit -yhtyeen kappale Viimeisellä rannalla on single yhtyeen kolmannelta albumilta Kymmenen tikkua laudalla vuodelta 1993. Kappale on yhtyeen jäsenistä Arttu Leskisen, Juha Lehden, Juha Saaresahon, Hansu Saarisen ja edesmenneen Riku Järvisen sävellys. Sanat on kirjoittanut Lehti. Teksti on saanut vaikutteita Nevil Shuten Viimeisellä rannalla -nimisestä kirjasta (On the Beach) vuodelta 1957, josta on myös tehty muun muassa elokuva. Kirjan tarina kuvailee maailman viimeisten ihmisten elämää Australiassa tappavan ydinlaskeumapilven lähestyessä. Viimeisellä rannalla -kappale sai paljon radiosoittoa ja lukeutuu Sir Elwoodin hiljaisten värien suosituimpiin kappaleisiin. Kymmenen tikkua laudalla -albumi menestyi hyvin ja sen myynti ylitti kultarajan. Kyseinen läpimurtoalbumi nosti yhtyeen pienien kuppiloiden keikoilta suuren yleisön suosioon. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit sai alkunsa vuonna 1988. Yhtyeen kokoonpano on vaihdellut taipaleen aikana hieman. Vuonna 2004 yhtyeen basisti Järvinen menehtyi tapaturmaisesti, minkä jälkeen kaikki keikat peruttiin. Yhtye jatkoi kuitenkin tauon jälkeen matkaansa. Nykykokoonpano on Juha Lehti, Junnu Saaresaho, Arttu Leskinen, Jussi Virtanen ja Pekka ”Puppe” Luomanmäki. Sir Elwoodin hiljaisilla väreillä on tunnistettava oma soundinsa.

Lisää artisteista:Sami Hintsanen
Asiasanat: Tartu Mikkiin

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Tartu Mikkiin

TOIVEUUSINNAT YLE TV2 PERJANTAISIN KLO 21.00,
uusinnat lauantaisin (aamupäivä) ja torstaisin (iltapäivä)

Pe 22.8.            Vicky Rosti & Freeman
                         Jiri Nikkinen & Kari Pesonen

Pe 29.8.            Suvi Teräsniska & Olli Lindholm
                          Miina Mikkonen & Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari

Pe 12.9.            Paula Koivuniemi & Laura Alajääski
                          Antti Railio & Osku Ketola

Pe 19.9.            Saara Aalto & Suvi Aalto
                          Ilari Hämäläinen & Lauri Hämäläinen

Tartu Mikkiin Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä