Janita Voudinmäki - Rolling in the Deep

Janita Voudinmäki - Rolling in the Deep

Tartu Mikkiin - Pe 18.7.2014, klo 20.45

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Toiveuuusintajakson loppulaulu: Loppubiisinä kuullaan Tartu mikkiin -karaokemestarin 2012 tulkitsemana englantilaisen laulaja-lauluntekijä Adelen valtaisan suosittu kappale Rolling in the Deep, joka julkaistiin marraskuussa 2010. Kappale on ensimmäinen single Adelen toiselta, 21-nimiseltä studioalbumilta, joka oli julkaisuvuoden 2011 kaupallisesti menestynein musiikkijulkaisu. Albumi on jatkanut myynnillistä menestystään tänä vuonna. Rolling in the Deep on naisartistien digitaalisten kappaleiden myyntiykkönen USA:ssa. Kappaleen ovat yhdessä kirjoittaneet ja tuottaneet Adele ja Paul Epworth. Alkuvuonna Adele palkittiin kuudella Grammy-palkinnolla; Adele myös esitti Grammy-tilaisuudessa Rolling in the Deepin, jota yleisö ylisti seisten. Kappale saavutti listaykkösen sijan lukuisissa maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Lisäksi se kahmi laajasti eri maiden top 10 -listasijoja. Rolling in the Deep oli Billboard Hot 100 -listan ykkösenä seitsemän viikkoa ja myös monien muiden Billboard-listojen kärjessä.

Asiasanat: Tartu Mikkiin

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Tartu Mikkiin

TOIVEUUSINNAT YLE TV2 PERJANTAISIN KLO 21.00,
uusinnat lauantaisin (aamupäivä) ja torstaisin (iltapäivä)

Pe 22.8.            Vicky Rosti & Freeman
                         Jiri Nikkinen & Kari Pesonen

Pe 29.8.            Suvi Teräsniska & Olli Lindholm
                          Miina Mikkonen & Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari

Pe 12.9.            Paula Koivuniemi & Laura Alajääski
                          Antti Railio & Osku Ketola

Pe 19.9.            Saara Aalto & Suvi Aalto
                          Ilari Hämäläinen & Lauri Hämäläinen

Tartu Mikkiin Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä