Jukka Immonen: "Kakka ei pääse pöydälle asti"

Miten päädyit alalle?

Mulla on aina ollut kova tarve tehdä tallenteita, oon skidistä asti tykännyt tehdä äänikokonaisuuksia. Jo 15-16-vuotiaasta saakka olen äänitellyt musiikkia ja mulla on oikeastaan aina ollut joku oma soppi, missä nauhoitella. Olen aina nakertanut  omia biisejä, mutta samaan aikaan olen kokoajan rakentanut ja kehittänyt omaa studiota, ensin jonnekin vanhempien kellariin ja sitten muualle.

Olen tehnyt tätä niin pitkään, etten muista, milloin olisin päättänyt pyrkiä alalle. Yli puolet elämästäni olen ollut jonkun sortin huoneessa soittimien ja muiden laitteiden kanssa näkräämässä.  Parikymppisestä saakka olen käytännössä tehnyt tätä elääkseni. Alusta asti oli tietoinen valinta, että olen taustalla. Olen soittanut parissa bändissä ja se oli kivaa, mutta silloinkin mua kiinnosti enemmän tehdä demoja kuin soittaa. Mä rakastan soittamista ja se on mulle tärkeä asia, mutta mulla ei ole mitään tarvetta esittää sitä kellekään muuten kuin tallenteiden kautta.

Mihin sinua tarvitaan?

Mä teen biisejä ihmisten kanssa. Työskentely on yleensä kimppakirjoittamista, koska itse en tee tekstejä ja muutenkin tykkään kirjoittaa biisejä artistien kanssa. Se on mulle aina ryhmätyötä. Tuottajana runnon biisit kasaan, jotta ne voi laittaa levylle. Mun tapauksessani se usein tarkoittaa, että soitan siellä aika paljon itse, ohjelmoin, koodaan ja teen mitä ikinä pitää tehdä projektista riippuen. Tehtävänäni on saattaa biisi levytettävään muotoon. Äänitän ja miksaan myös edelleen, joskin miksaamista olen ulkoistanut viime aikoina.

Työn suola?

Varmaan ihmisten kanssa tekeminen on kivointa, ei tää yksin olisi hauskaa. Kun yhdessä tehdään ja saadaan onnistumisiakin joskus, se on tosi kivaa. On tää tietynlaista harrastamista kuitenkin. En koe, että se itse tekeminen on työtä, vaikka siitä palkankin saan. Kaikki oheistoiminta, järjestelyt ja muut, ovat tavallaan sitä duunia, mutta kun pääsee tekemään itse asiaa, eli levyä tai biisiä, ei se tunnu työltä, se on se suola. Ylipäätään se, että voin tehdä tätä, merkitsee paljon.

Uran kohokohta?

Totta kai isommat onnistumiset levyjen kanssa ovat kivoja, koska niiden mukana tulee niin paljon hyvää kaikille. Kun on tehty jotain pitkään ja hartaasti ja sitten siinä onnistuu, se tuntuu hienolta. Levyprokkis voi kestää kaksi tai kolmekin vuotta. Reilu kymmenen vuotta sitten, heti alkuvaiheessa, sain olla mukana Anssi Kelan esikoislevyllä. Se oli mieletöntä. Silloin pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan, mitä tapahtuu, kun joku onnistuu. Se oli opettavaista. Anssillakin oli pitkä prosessi takana. Myös Jenni Vartiaisen Seili on ollut tärkeä juttu. Olimme itse ladanneet levyyn paljon odotuksia ja panostaneet sen tekemiseen. Suunnittelimme sitä monelta eri kannalta ja sitten moni hartaista haaveista toteutui. Tästä olen todella iloinen, koska käänsimme tosi paljon kiviä ja teimme todella paljon duunia sen eteen. Menestys ei tunnu vahingolta, vaan niin sen pitikin mennä. Se tuntuu kuitenkin uskomattomalta jopa omasta mielestäni.

 

Pahin moka?

Jos vahvasti ajaa jotain asiaa, eikä se sitten olekaan paras ratkaisu, kai sitä voi mokaksi sanoa. Mutta mokat tapahtuvat etukäteen, eivät ne hulahda koko tuotantoketjun läpi, ei se kakka pöydälle asti pääse. Epäonnistumisen kautta tapahtuu tosi paljon myös hyvää. Tulee semmoinen siivilä ja kun paska jää siivilään, sieltä alta tulee se hyvä.

Mitä olisit halunnut olla mukana tekemässä?

En mä ketään kadehdi. Jos innostun jostakin kappaleesta, innostun siitä siksi, että se on makeesti tehty. En siinä vaiheessa enää mieti, että olisinpa itse tehnyt sen.

Kenen artistin kanssa haluaisit tehdä töitä, miksi?

Mumford & Sonsin kanssa ja pelkästään siksi, että tykkäsin Sigh No More -levystä.

Mitä haluaisit saavuttaa vielä urallasi?

Olen jonkin verran yrittänyt saada asioita eteenpäin ulkomailla, sinne ne tavoitteet liittyvät. Haluaisin tehdä ulkomailla samaa kuin täälläkin, biisejä ja tuotantoja, sekä saavuttaa hyvän aseman ja workflown myös Suomen ulkopuolella.

Mikä on hyvää musiikkia?

Hyvä musiikki tuntuu heti joltakin, se aiheuttaa vahvoja reaktioita. Kai hyvä kappale on yhdistelmä loistavaa tekstiä, hyvää melodiaa, hyvää rytmiä ja hyvää fraseerausta. Esittäjä ja esitystapa merkitsevät myös paljon.  Genrestä riippumatta musiikin pitää koskettaa tavalla tai toisella, tanssittaa, liikuttaa, tai aiheuttaa kuulijassa jotain reaktioita.

Mihin bändiin/artistiin et kyllästy koskaan?

Varmaan ne ovat 1990-luvun lopun triphop-juttuja, kuten Massive Attack. Siinä musiikissa on paljon juttuja, joihin en vain kerta kaikkiaan kyllästy ikinä, soundimaailmakin on tosi ajatonta. Se on kestänyt ajan hammasta jo 15 vuotta ja uskon, että tulee kestämään jatkossakin. Siinä on joku tietynlainen käsityöläisyys elektronisen musiikin parissa, joka myös tuntuu tosi hyvältä. Tätä musiikkia kannan mukanani ja se on juurakko, johon aina palaan.

Mitä kuuntelet juuri nyt / artisti, josta olet innostunut viimeksi?

Mä tykkäsin tosi paljon Mumford & Sonsin ”Sigh No More” –levystä.  Viime syksynä löysin sen kunnolla ja innostun siitä edelleen.

Elämäsi kappale?

Mun pitää kyllä valita kokonainen levy ja se on Radioheadin Ok Computer. Siinä yhdistyy kaikki, mistä mä tykkään, parhaat palat elektronisesta ja soitetusta musiikista. Jos mun pitäisi jollekin työntää pikaopas, miten asiat saadaan tuntumaan ja mikä on tärkeää, levy olisi hyvä esimerkki. Levyllä on hienoja lauluja, niitä tukeva mieletön tuotanto ja kaikilla osa-alueilla juttuja, jotka ovat äärimmäisen inspiroivia. Tämäkään levy ei tule vanhenemaan ikipäivänä. Tämä levy olisi yksi viidestä, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle.

Mikä sykähdyttää, mikä saa sinut syttymään, mikä inspiroi sinua?

Ensisijaisesti inspiroidun hienoista artisteista. Sitten innostumme artistin kanssa yhdessä jostakin, mitä voimme tehdä ja sen jälkeen olemme tuntemattomilla vesillä, että mitähän tästä tulee. Ja sitten päästäänkin siihen työn suolaan kätevästi.

Mitä tekisit, jos et olisi musiikkibisneksessä?

Tekisin jotakin duunia merellä. Se oli mulle vaihtoehto nuorena, punnitsin asiaa silloin.

Missä suomalainen musiikki on viiden vuoden päästä ja missä sinä silloin seisot?

Toivon ensinnäkin, että saan edelleen tehdä tätä työtä ja että joku haluaa tehdä mun kanssa juttuja. Toivottavasti ulkomailla tehty duuni alkaa tuottaa tulosta ja pystyn tekemään työtä eri paikoissa eri ihmisten kanssa. Muutenkin suomalainen musabisnes on varmasti kansainvälisempää viiden vuoden päästä, mutta tarvitsemme tietynlaista itsevarmuutta, ulkomaille menoa ei pitäisi pitää mörkönä.

Musiikin top5 juuri nyt

1. Uudet biisit.

2. Kesän 2013 festarit.

3. Semmoiset digitaaliset bookletit, joista näkee levyn infot vähän niin kuin ennen levynkansista, mutta vielä paremmin.

4. The Wave - Miike Snow.

5. Musan bisnespuolen uudistuminen, mitä se sitten ikinä tulee olemaan.