Knucklebone Oscarin oudon kiehtova Viikonloppulista

Knucklebone Oscarin oudon kiehtova Viikonloppulista

17.01.2014

Kuva: Henri IlanenKuva: Henri IlanenKnucklebone Oscar on tahkonnut umpimielistä rokkia jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tie on vienyt miehen, ja useita miehistönvaihdoksia läpikäyneen yhtyeensä, hurjille kiertueille ympäri maailmaa.

Viime vuonna elokuvateattereihin ilmaantunut Knucklebonehead-leffa seuraa Oscarin tasapainoilua rokkikukon roolin ja arkiminänsä välillä. Elokuvan huuruisimmat hetket ovat peräisin Kiinaan suuntautuneelta kiertueelta.

Keikoillaan hiki päässä kitaroita tuhoava Oscar luottaa rock & rollin voimaan Viikonloppulistassaankin, mutta mitään peruskohkausta ei biisiluettelosta löydy. Kappalevalintojaan mies selvittää seuraavin syvällisin sanakääntein:

”Rockin historia on täynnä omituisia ja hassuja biisejä. Jo paljon ennen rock 'n' rollin syntyä mustat showmiehet tehtailivat mitä erikoisempia juttuja. Vasemmalla kädellä, erikoisuuden tavoittelun vuoksi, hauskuutusmielessä tai ihan muuten vaan. Nykyinen, orjuuttava ja muottiin puristettu, TOP10-kulttuuri ei vielä rajoittanut menoa.

Tähän kahdentoista biisin soittolistaan olen valinnut itseäni huvittavia, hieman harvinaisempia, etupäässä amerikkalaisia novelty-kappaleita 40-, 50- ja 60-luvuilta. Outoja kurlutuksia, tunnelmia kaukomailta, vatsakipua sekä avaruuden ääniä.”

1. Johnny Guitar Watson: Space Guitar
”70-luvulla funk -tähden uraa tehnyt Watson äänitti erinomaisia ja kitaroinnin puolesta ennakkoluulottomia blues ja rhythm and blues -biisejä. Space Guitarissa on mennään sata lasissa kuuhun.”
2. Ganimian & His Oriental Music: Daddy Lolo
"Daddy Lolo, Rock ’n’ roll in oriental tempo", lauletaan hulvattomassa aasialaishenkisessä Jungle Exotica -biisissä 50-luvulta.”
3. Pat Hare: I'm Gonna Murder My Baby
”Säröisen rouhean skebasaundin yksi pioneereista levytti tämän yksiselitteisen biisin 50-luvun alkupuolella. Muddy Watersin bändissä myöhemmin skulannut Hare ei harmillisesti ollut mikään teeskentelijä, vaan eli niin kuin lauloi ja joutui 60-luvulla vankilaan ammuttuaan tyttöystävänsä.”
4. Screamin' Jay Hawkins: Hong Kong
I Put a Spell On You -biisistä parhaiten tunnettu Screamin’ Jay oli varmasti kurlutusten ja outojen äänien mestari. Tässä mennään Hong Kongiin.”
5. William Shatner: Lucy In The Sky With Diamonds
”Star Trekin Captain Kirk tekee kerrassaan hämmentävän versioinnin Beatlesin biisistä.”
6. Guitar Slim: The Cackle
”Bluesmies Guitar Slim oli Buddy Guyn ja Frank Zappan suuri esikuva. Zappa kertoi, että Guitar Slim on paras koska vetää skeballa aivan mitä sattuu ja mieleen juolahtaa, eikä välitä yhtään mitä jengi asiasta kelaa. Tässä matkitaan kanan kaakatusta kitaralla.”
7. Jimmy Castor Bunch: Luther the Anthropoid
”Funkin todellinen erikoismies Jimmy Castor kertoo ihmisten esi-isistä.”
8. Slim Gaillard: Boot-Ta-La-Za
”Taitava jazz- ja rhythm & blues -mies Slim Gaillard levytti paljon hassuttelevaa novelty-matskua 40- ja 50-luvuilla. Mies oli keksinyt oman kielen, jolla hän tulkitsi useita biisejä.”
9. Junior Wells & Buddy Guy: Stomach Ache
”Junior Wells ja Buddy Guy kuvaavat miltä tuntuu vatsakipu. Onkohan tässä ollut kiire tai vakavammat ideat hiukan hukassa. Uuutsch Autsch...”
10. The Continental Cousins: Kana Kapila
”Ollaanko tässä Hawaijin tunnelmissa vai missä?”
11. Nancy Sit: Love Potion nr 9
”Kotoisen Hurriganesinkin koveroima doo wop -hitti kerrassaan sympaattisena versiona kiinaksi.”
12. Screamin' Jay Hawkins: I Hear Voices
”Screamin' Jay olisi tän perusteella sietänyt joutua laitoshoitoon muutamaksi toviksi.”

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä