Rauhatädin Old school -lista

Rauhatädin Old school -lista

15.11.2013

Kuva: Sami MannerheimoKuva: Sami Mannerheimo

Rauhatäti on valmistellut esikoisalbumiaan pitkään ja huolella. Matkan varrella levyn tuottaja on vaihtunut ja kertaalleen tehdyt biisit korvattu kokonaan uusilla. Vaikka debyyttilevyään edelleen odotellaan on Rauhatätiä kuultu vierailijana vaikkapa Steen1:n, Jätkäjätkien sekä Jontin ja Jodarokin albumeilla.

Musiikillisesti kaikkiruokainen Kuperseikkailu-artisti keskittyy Viikonloppulistassaan vanhaan räppiin, siitä nimi Rauhatädin Old school -lista.

"Oma levyhyllyni koostuu musiikista laidasta laitaan: roots-musiikista ja jazzista hiphopin kautta folkiin ja etnoon sekä dubista elektroniseen musiikkiin. Mutta nyt päätin tehdä pienen katsauksen vahvaan vanhan koulun hiphopiin, erityisesti tunnelmaa kohottavana elementtinä. Tässä on kokoelma lemppari räppibiisejäni, kun tarvitaan jotain mieltä kohottavaa aikaisin alkaneeseen talviaamuun, tai kun valmistaudutaan illan bileisiin. Nämä biisit sopivat kumpaankin tarkoitukseen hiphopin ystäville ja avarakatseisille musiikin kuluttajille. Suurin osa näistä on old school -biisejä, uplifting moodeissa!"

1. Black Moon: Who Got da Props?
2. Eric B. & Rakim: Microphone Fiend
3. Ultramagnetic MC’s: Watch Me Now
4. Queen Latifah: Dance for Me
5. LL Cool J: Mama Said Knock You Out
6. N.W.A: Straight Outta Compton
7. O.C.: Time´s Up
8. Big Daddy Kane & Kool G Rap: Raw (Remix)
9. A Tribe Called Quest: Scenario
10. Public Enemy: Welcome to the Terrordome
11. Dilated Peoples: Work the Angles
12. Nas: Halftime
13. JVC Force: Strong Island
14. Black Moon: Enta da Stage
15. Kurtis Blow: The Breaks
16. Sugar Bear: Don´t Scandalize Mine
17. Queen Latifah: Bad As a Mutha
18. Doug E. Fresh & MC Ricky D (Slick Rick): La Di Da Di
19. Run-D.M.C: Run’s House
20. T La Rock: Breaking Bells
21. KRS-One: Sound of da Police
22. EPMD feat. K-Solo & Redman: Head Banger
23. A Tribe Called Quest: Description of a Fool
24. Lords of the Underground: Chief Rocka
25. Mos Def: Universal Magnetic


Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä