Shine 2009:n Kuntosali-lista

Shine 2009:n Kuntosali-lista

10.05.2013

Shine 2009 (Sami Suova oikealla) - Kuva: Jukka OvaskainenShine 2009 (Sami Suova oikealla) - Kuva: Jukka Ovaskainen

 

Sami Suovan ja Mikko Pykärin muodostama Shine 2009 julkaisi Realism -esikoisalbuminsa vuoden 2011 alussa.

Huhtikuussa uuden singlen julkaisseelta duolta ilmestyy tänä vuonna myös toinen albumi Our Nation.

Suova ja Pykäri tekevät musiikkia myös nimellä Cup.

 

Kaksikon Viikonloppulistan kasasi Sami Suova, joka valottaa valintojaan seuraavin saatesanoin:

"Cardio Guide 2013 sisältää noin kaksi tuntia parasta kuntosalimusiikkia. Mukana ovat mm. Mikon tärkeimpiin voimaannuttajiin kuuluvat Panteran Regular People sekä Shakiran Rabiosa.

Itselleni listan merkittävimpiä biisejä on lähihistorian koukuttavinta  konepoppia edustava Aviciin Silhouettes, jonka kuulin ensimmäistä kertaa kuntosalilla.

Samassa paikassa olen myös hiljattain löytänyt uudestaan nu metallin (Korn: Got The Life) sekä huomannut kuinka nostattavaa perinteinen rock parhaimmillaan on (Tom Petty And The Heartbreakers: Learning To Fly)."


1. The Streets: Weak Become Heroes
2. George Michael: Flawless (Go To The City)
3. Korn: Got The Life
4. Dune: Rainbow To The Stars
5. Lauren Devine: This Is How We Do Dubai
6. Artful Dodger feat. Craig David: Re-Rewind
7. Kaskade: 4 AM (Adam K & Soha Mix)
8. Unicorn Kid feat. Talk To Animals: True Love Fantasy
9. Tom Petty & The Heartbreakers: Learning To Fly
10. Underworld: Two Months Off
11. Alice Deejay: Better Of Alone
12. DJ Isaac: Bad Dreams
13. Birdy Nam Nam: Goin' In (Skrillex "Goin' Down" Mix)
14. Pantera: Regular People
15. Garbage: Push It
16. Madonna: Get Together
17. Blutonium Boy: Make It Loud (Headhunterz Remix)
18. Kingdom: Bank Head
19. Shakira feat. Pitbull: Rabiosa (The Crew Remix)
20. Nine Inch Nails: Head Like A Hole
21. Kylie Minogue: Can't Get You Out Of My Head
22. Nylon Beat: Satelliitti irrallaan
23. Avicii feat. Salem Al Fakir: Silhouettes
24. The Smashing Pumpkins: The Everlasting Gaze
25. Wildstylez & Noisecontrollers: A Different Story
26. Opus lll: It's A Fine Day
27. Cheek: Jos mä oisin sä



Eurozone on esimakua Our Nation -albumilta

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä