Valtteri Laurell Pöyhösen Kesä-eleganssi

Valtteri Laurell Pöyhösen Kesä-eleganssi

05.07.2013

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana (Valtteri vasemmalla) - Kuva: Ville JuurikkalaRicky-Tick Big Band & Julkinen Sana (Valtteri vasemmalla) - Kuva: Ville Juurikkala

 

Valtteri Laurell Pöyhösen johtama Ricky-Tick Big Band lyöttäytyi vastikään yhteen Palefacen, Redraman ja Tommy Lindgrenin muodostaman Julkinen Sana -possen kanssa. Mielenkiintoisen kollaboraation tuloksena syntynyt Burnaa-albumi on saanut loistavan vastaanoton.

Myös Dalindèo-yhtyettä luotsaavan Pöyhösen Viikonloppulista vie kuulijansa svengaavien big bandien maailmaan. Antaudu jazzin vietäväksi maestro Pöyhösen saatesanojen myötä:

"Parhaimmillaan jazz on samaan aikaan viettelevää, vaarallista, hienostunutta ja hauskaa. Näissä pääosin erilaisten big bandien esittämissä kappaleissa tämä todentuu niin hyvin, että on vaikea uskoa, että ne koskaan tulevat vanhenemaan. Ainakin itse olen kuunnellut näitä jo vuosikausia ja aina kun laitan jonkun niistä soimaan niin löydän jotain uutta ja kiehtovaa.

Mukana ovat tietenkin ikonit Duke Ellington, Miles Davis ja Charles Mingus (ja hänen musiikkiansa nykyisin esittävä Mingus Big Band), mutta joukkoon on eksynyt myös jazzari-ystävieni ja mafiosojen suuri suosikki Louis Prima, joka oli Louis Armstrongin aikalaisia ja myös trumpettivirtuoosi New Orleansista."


Valtteri Laurell Pöyhösen Kesä-eleganssi:

1. Stanley Turrentine: River's Invitation
2. Duke Ellington: Eight Veil
3. Jimmy Smith: The Cat
4. Miles Davis: Summertime
5. Louis Prima: When You're Smiling / Sheik of Araby
6. Jo Jones: Jive at Five
7. Mingus Big Band: Reincarnation of a Lovebird
8. Duke Ellington & His Orchestra: Tang
9. Charles Mingus: Slop
10. Gerry Mulligan Concert Jazz Band: Body And Soul

 

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä