Mikä ihmeen EBBA?

Mikä ihmeen EBBA?

15.02.2013 | Toimittaja Veli Kauppinen

Vuoden 2013 EBBA-voittajia rivissäVuoden 2013 EBBA-voittajia rivissä

 

EBBA eli European Border Breakers Awards on vuosittain Hollannin Eurosonic-festivaalin yhteydessä järjestettävä gaala, jossa palkitaan ensilevyllään Euroopassa menestyneitä yhtyeitä ja artisteja.

Kotimaan rajojen ulkopuolelta kerätty radiosoitto ja levymyynti tai vaikkapa esiintymiset merkittävillä eurooppalaisilla festivaaleilla saattavat tuoda uraansa aloittelevalle bändille tai artistille EBBA-palkinnon.

Tämän vuoden tammikuussa EBBA-gaalassa palkittiin yhteensä kymmenen eri puolilta Eurooppaa tulevaa yhtyettä ja artistia, joukossa myös suomalainen French Films.

Parhaillaan toisen albuminsa julkaisuun valmistautuvan French Filmsin saavutus on huikea: Suomesta on EBBA Awardissa palkittu aiemmin vain kaksi nimeä, vuonna 2005 Redrama ja kolme vuotta myöhemmin Sunrise Avenue.

 

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen


French Films vieraili Ylen M1-studiossa vuonna 2010, ennen esikoisalbuminsa julkaisua .

 

Yle Live: EBBA Awards 2013 Teemalla sunnuntaina 17. helmikuuta kello 22.26. Uusinta la 23.2. klo 14.55.



Redrama nappasi EBBAn vuonna 2003 julkaistun Everyday Soundtrack -esikoisen menestyksestä.

 


Sunrisen Avenuen On The Way To Wonderland -debyytti toi bändille EBBAn vuonna 2008.

Kommentit (0)

Toimittaja

Toimittaja:

Veli Kauppinen

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä