Spektaakkeli PMMP:n tapaan

Spektaakkeli PMMP:n tapaan

06.02.2013 | Toimittaja Veli Kauppinen

Kuva: Tomi Mikola / YLEKuva: Tomi Mikola / YLE

Alkuvuosi on festarikansalle jännittävää aikaa kun erikokoiset kesäkekkerit kertovat tulevan suven ohjelmistostaan.

Eilen artistikiinnityksiä kesälle 2013 paljasti kaksi isoa kotimaista, Ruisrock ja Provinssirock. Kovinkaan suuri yllätys ei ollut se, että kummankin tuoreimpiin satsauksiin lukeutuu ruotsalainen The Sounds – liekö viimeisen kymmenen vuoden aikana mennyt yhtäkään kesää ilman kyseisen ryhmän vierailua Suomessa –, mutta sangen mielenkiintoisia nimiä pudottelivat molemmat festarit.

Tulevan kesän festariseikkailuja saamme vielä odottaa, mutta aina voi muistella menneitä. Yle Live tarjoaa oivan mahdollisuuden palata viime kesän Ruisrockiin näyttämällä PMMP:n loistokeikan.

Ruissalossa 7. heinäkuuta nähty show oli PMMP:lle poikkeuksellinen jo siitä syystä, että lavalla nähtiin Paulan, Miran sekä puhaltimilla laajennetun perusbändin lisäksi lukuisia vierailijoita: Päät-yhtyeen Juhani Kansi, PMMP:n tuottaja-säveltäjä Jori Sjöroos, Mariska ja Lauluyhtye Viisi. Ja tietysti paikalla oli myös, Miran sanojen mukaan, "kesän paras festarikansa".

Olitko siellä sinäkin?

 Yle Live: PMMP Teemalla sunnuntaina 10. helmikuuta kello 22.25.
Uusinta la 16.2. klo 15.05.

Kommentit (0)

Toimittaja

Toimittaja:

Veli Kauppinen

Artistikortit

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä