lapsen odotus

  • "Kaksi lasta ei mene siinä kuin yksi"

    2.4.2013 13:11Olotila-toimitus

    Useimmille perheille toisen lapsen saaminen on kasvun paikka, joka muuttaa perheen ihmissuhteita ja arkielämää. Samalla kun rakkaus lisääntyy, niin myös vanhempien työ ja käsiteltävien tunteiden määrä lisääntyy.

    1171

    Perheen aika: "Kaksi lasta ei mene siinä kuin yksi". Kuva: Ned Horton, stock.xch
  • Tehdäänkö vielä yksi lapsi?

    27.3.2013 14:43Anni Alatalo

    Nyt riittää lasten teko! Meidän perhe on sopivan kokoinen. Vaikka päätös saattaa olla rankkuudessaan myös helpottava, jättää se usein vanhemman syliin haikeuden. Enkö koskaan enää saa tuntea vauvan kevyen haurasta painoa sylissäni?

    1469

    Kuinka monta lasta on tarpeeksi. Kuva: Stock.xchng, Valdas Zajanckauskas.
  • Himottaako hedelmällisyys?

    25.1.2013 12:04Linda Lappalainen

    Raskaus pistää hormonit hyrräämään ja muuttaa kehon muotoja. Kun toista himottaa kellon ympäri, toista eivät petipuuhat kiinnosta enää lainkaan. Kolme äitiä kertoo, miten käy haluille, kun vatsa kasvaa.

    08

    Raskausajan seksi: Himottaako hedelmällisyys? Kuva: Stefan Nicolae, stock.xchng
  • Onerva toi onnen – Päivi hankki lapsen yksin keinohedelmöityksellä

    2.1.2013 11:00Reetta Arvila

    Riihimäkeläinen Päivi Yli-Karhula on aina tiennyt haluavansa tulla äidiksi. Sopivaa puolisoa ei vain osunut kohdalle ja niin seitsemän vuoden harkinnan jälkeen Päivi hankki lapsen keinohedelmöityksellä.

    10

    Päivin ja Onervan rutiineihin kuuluvat muun muassa junaretket Helsinkiin ystäviä
  • Adoptioperheen tarina

    18.4.2011 13:48Tiina Lundberg

    Lapsen tulo perheeseen muuttaa aina elämän ja adoptioperheessä se muutos on täydellinen. Tunnesiteiden syntymisessä voi mennä aikaa, ja jos lapsen menneisyydessä on vaikeita kokemuksia, adoptiovanhemmalta vaaditaan aivan erityistä jaksamista.

    0

    Adoptioperheen tarina. Kuva: stock.xchng
  • Miehen 9 kk, osa 10

    29.11.2010 12:36

    Mitä tapahtuu, kun mies alkaa odottaa lasta? Lue Miehen yhdeksän kuukautta.

    0

    Miehen 9 kk - osa 10
  • Miehen 9 kk, osa 9

    Mitä tapahtuu, kun mies alkaa odottaa lasta? Lue Miehen yhdeksän kuukautta.

    0

  • Miehen 9 kk, osa 8

    Mitä tapahtuu, kun mies alkaa odottaa lasta? Lue Miehen yhdeksän kuukautta - kaksi uutta jaksoa joka viikko.

    4

  • Miehen 9 kk, osa 7

    Mitä tapahtuu, kun mies alkaa odottaa lasta? Lue Miehen yhdeksän kuukautta - kaksi uutta jaksoa joka viikko.

    1

  • Miehen 9 kk, osa 6

    Mitä tapahtuu, kun mies alkaa odottaa lasta? Lue Miehen yhdeksän kuukautta - kaksi uutta jaksoa joka viikko.

    0

Muualla Yle.fi:ssä