minuus

  • Kuinka uskonto määrittää naiseutta?

    11.9.2013 09:00Sari Valto

    "Aluksi ajattelin, että uskonnollisista teemoista on vaikeaa kirjoittaa kaunokirjallisesti uskottavaa tekstiä. Ajatus muuttui ja tunsin, että on suorastaan eettinen velvollisuuteni kuvata naisen uupumusta, joka lestadiolaisessa yhteisössä on aika lailla vaiettu asia, sanoo esikoiskirjailija Pauliina Rauhala.

    3420

    Kuinka uskonto määrittää naiseutta? Kuva: Pekka Sipilä, Yle
  • Omista juurista on tavoitteiksi

    22.8.2013 12:26Anni Alatalo

    Oman itsensä kanssa on toisinaan hyvä tehdä välitilinpäätös. Minkälainen minä olen, minkälaiseksi haluan kehittyä? Itselle ja omalle luonteelle on hyvä asettaa tavoitteita ja ne voivat löytyä niistä lähimmistä ihmisistä, omasta suvusta.

    603

    Omista juurista on tavoitteiksi. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.
  • Nyrjähtäneitä perhepotretteja

    19.8.2009 09:38

    Sonja Suomisen valokuvasarja Nyrjähtäneitä perhepotretteja antaa viitteitä toisesta todellisuudesta. Mitä on kuvien takana?

    07

    Osa teoksesta Nyrjähtäneitä perhepotretteja. Kuva: Sonja Suominen
Muualla Yle.fi:ssä