näyttelijän työ

  • Sofia Helinille Silta ja Sagan rooli ovat kova pala

    20.9.2013 10:55Ulla Vuorela

    Rikossarja Silta aloitti toisen tuotantokautensa sunnuntaina 22. syyskuuta yhtä aikaa Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Saga Norénin roolia näyttelevä ruotsalainen Sofia Helin ei istunut televison ääreen kuitenkaan tuolloin - silloin laitettiin lapsia nukkumaan.

    1285

    Sofia Helin on Saga Norén. Silta - toinen tuotantokausi. Kuva: Yle Kuvapalvelu
  • Näyttelijä Krista Kosonen esittää vahvoja naisia

    6.9.2013 08:14Olotila-toimitus

    Krista Kososesta on näyttelijänä moneksi. Hänet on nähty Turun kaupunginteatterin lavalla Andriy Zholdakin ohjaamissa produktioissa. Televisiotöistä muistetaan mm. Uutishuoneen Raija ja uusimpana Putouksen monet hahmot.

    2

    Tekijä: Krista Kosonen. Kuva: Seppo Sarkkinen/Yle
  • Uusi päivä -sarjan näyttelijä kasvaa yhdessä roolihahmonsa kanssa

    6.5.2013 11:30Siiri Huttunen

    TV2:n Uusi päivä -sarjan kolmas kausi päättyi juuri dramaattisiin, mutta samaan aikaan iloisiin tunnelmiin. Näyttelijä Sanni Haahdenmaa on ollut mukana alusta asti ja yhdistää nyt sujuvasti kotiäitiyden ja roolin Elina Haavistona. Sarja esitetään uusintana alusta alkaen.

    148

    Uusi päivä alkaa alusta. Kuva: Yle Kuvapalvelu
  • Näyttelijä: toistamisen mestari

    16.8.2012 12:25Sari Valto

    Kolmesataa kertaa lavalla vetämässä läpi Vuonna ' 85 -musikaalia. Näyttelijä Kaisa Mattila on laulanut yli viisi vuotta Eppujen biisejä Tampereen työväenteatterissa ja viimeksi Pyynikin kesäteatterissa. Miten näyttelijä estää puutumisen?

    11

Muualla Yle.fi:ssä