omena

  • Tee metsäneläimille syötävä joulupuu

    11.12.2013 10:37Tiina Klemettilä

    Metsäneläinten joulukuuseen voi laittaa pähkinöitä pikkuastioissa, minikokoisia kauralyhteitä, hirssin tähkiä, porkkanoita, omenoita ja itse leivottuja kookosrasvaherkkuja.

    342

    Tee metsäneläimille syötävä joulupuu. Kuva: Yle
  • Salaisia taitoja & ihme juttuja

    3.6.2013 20:16Markus Kajo

    "Moni ei tiedä, mitä kaikkea voi piileä ereissä, tai keksiä joku vahingossa tai tahallaan, kerta monet pitää yleensä salaisuutena eri ovelat jutut joita niillä on. Mutta minä ajattelin – toisaalta ihan hyvää hyvyyttäni, toisaalta velvollisuudentunnon kirvoittamassa kansansivistys- ja –lohdutusmielessä kertoa muutamia esimerkkejä. Sehän on itse Yleisradion pääjohtaja sanonut, muistaakseni aika sanasta sanaan, että Yleisradion tehtävänä on ”opettaa, virkistää ja lohduttaa kansaa”.  - Joten here we go..."

    322

  • Voita & Sokeria: Amerikan äidin omenapiirakka

    13.4.2012 12:13Aamu-tv

    Tämä omenapiirakka tuo mieleen Mummo Ankan leipomukset. Piirakkaomenat saavat olla suhteellisen kirpeitä, ja kyytipojaksi sopii yllättävän hyvin kova, kypsytetty juusto. Juha valitsi tällä kertaa kaveriksi Manchego-juuston.

    9

    Voita & Sokeria: Amerikan äidin omenapiirakka
  • Munkin sisään on kätketty mustikkayllätys

    26.7.2011 11:11Strömsö

    Strömsön Paul tekee pieniä pyöreitä munkkeja ja täyttää ne itse tehdyillä hilloilla. Mutta miten nämä munkit tarjoillaan - siinäpä vasta yllätys.

    15

    Pienet hillomunkit. Kuva: Strömsö
  • Pähkinäinen pinaatti-omenalisäke

    10.3.2011 15:12

    Paista pannulla tai uunissa mieleistäsi kalaa, lohta tai esimerkiksi jotakin vaalealihaista järvikalaa. Tarjoile kalan seurana pähkinäistä pinaatti-omenalisäkettä sekä perunoita.

     

    0

    Pähkinäinen pinaatti-omenalisäke. Kuva: Anna Kosonen, Unelias kokki
  • Karkkitehdas keittiössä

    21.9.2009 19:52Noora Shingler

    Olen viimeisen parin vuoden aikana ymmärtänyt, että syksy tarkoittaa omenakarnervaalia. Jos et vielä ole säilönyt omenoita talven varalle, tee se nyt. Vielä ehdit kuivattaa tai hillota herkut talteen!

    02

Muualla Yle.fi:ssä