raskaus

  • Areena-vinkki: Meille tulee vauva

    4.11.2013 11:04Olotila-toimitus

    BBC:n intiimi, koskettava dokumentti antaa nuorten vanhempien kertoa tarinansa omin kuvin ja sanoin. Dokumentti vain Yle Areenassa.

    2

    Meille tulee vauva (We’re Having a Baby) Kuva: Yle
  • Vertaistaidekaverista tukea kaksosodotukseen

    23.10.2013 12:00Anni Alatalo

    Toinen toista – Vertaistaidekaveri kaksosiaan odottaville on odotusajan opaskirja, hauska sarjakuva ja omien ajatusten mietekirja. Kirjan kirjoittaja Anne Muhonen haluaa muuttaa kaksosraskauskeskustelua positiivisempaan suuntaan.

    54

    Toinen toista. Kuva: Anne Muhonen.
  • Vauvahaikuja

    3.10.2013 09:11Anni Alatalo

    "Ojensin vauvan takaisin äidilleen. Jotain vauvan tunnusta jäi käsiini, rintoihini, sydämeeni. Mieleeni kantautui jo syvälle haudattu haiku..."

    685

    Vauvahaikuja. Kuva: Stock.xchng, Erick Gomez.
  • Tähtipoika

    27.6.2013 07:30Anni Alatalo

    Eva odotti vuosi sitten neljättä lastaan. Raskaus oli puolessavälissä, kun sikiö todettiin kuolleeksi. Lapsen kuolemasta johtuva musertava suru oli valtava, ja on edelleen. Nyt, vuosi kuoleman jälkeen suru on muuttanut luonnettaan.

    5

    Tähtipoika. Kuva: stock.xchng, Renate Kalloch.
  • Raskaus yllättää - tiesitkö tätä?

    22.5.2013 08:00Anni Alatalo

    Suunnitteletko lasten hankkimista? Oletko raskauden alkumetreillä? Kaikki tietävät pahoinvoinnit ja närästykset, mutta tiesitkö tätä?

    14

    Raskaus yllättää - tiesitkö tätä? Kuva; stock.xchng, Wong Mei Teng.
  • Miehen siittiöiden laatu riippuukin tämän äidistä?

    11.4.2013 13:15Olotila-toimitus

    Voiko miniä reklamoida anopille, jos lapsia ei ala nuorelle parille ajallaan kuulua? Tuoreimpien tutkimusten mukaan voi ainakin yrittää: jos nainen tupakoi raskausaikana, vähenee syntyvän poikavauvan siittiöiden määrä neljänneksellä normaaliin verrattuna.

    5

    Äidin elintavat vaikuttavat poikalapsen siittiöiden laatuun. Kuva: Yle
  • Himottaako hedelmällisyys?

    Raskaus pistää hormonit hyrräämään ja muuttaa kehon muotoja. Kun toista himottaa kellon ympäri, toista eivät petipuuhat kiinnosta enää lainkaan. Kolme äitiä kertoo, miten käy haluille, kun vatsa kasvaa.

    08

  • Onerva toi onnen – Päivi hankki lapsen yksin keinohedelmöityksellä

    Riihimäkeläinen Päivi Yli-Karhula on aina tiennyt haluavansa tulla äidiksi. Sopivaa puolisoa ei vain osunut kohdalle ja niin seitsemän vuoden harkinnan jälkeen Päivi hankki lapsen keinohedelmöityksellä.

    10

  • Hempukka menee miehiin - Lapsi vai koira? (+synnytysvideo)

    Siinäpä kysymys. Ja kerrassaan kummallinen vastakkainasettelu.

    116

  • Hempukka menee miehiin - Julkinen maha

    ”Oi, miten valtava sinun vatsasi on! Milloin sinulla on se laskettu aika?” huudahdin ihastuksissani vauvaa odottavalle kaverilleni, jota en ollut hetkeen nähnyt. En tee samaa virhettä toiste.

    354

Muualla Yle.fi:ssä