tee

  • Viikonlopun nautinto: Omenaminttutee & Emma

    27.9.2013 13:10Anni Alatalo

    Viikonloppu edessä. Ulkoilun jälkeen valmistuu kuppi omenaminttuteetä, ja sitten nautitaan Emmasta sohvan nurkassa.

    3

    Omenaminttuteetä ja Yle Areenasta Emma. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila
  • Mustaherukkaöljyä ja minttuteetä

    28.6.2013 11:16Ulla Vuorela

    Helppo mustaherukkaöljy on hauska tapa saada mustaherukan lehdistä maku talteen. Lehdistä hautuu myös tee, ja kakkupohja saa makua paistuessaan mustaherukanlehdillä vuoratussa vuoassa.

    353

    Mustaherukkaöljyä ja minttuteetä. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela
  • Ei vain kello viiden tee - hetki teehuoneella

    21.2.2013 13:39Siiri Huttunen

    Arkinen teehetki muuttuu arvokkaaksi, kun tee valmistetaan oikeaoppisesti, mutta nautitaan antaumuksella ja tunteella. Seesteisen teehetken voi viettää vaikka teehuoneissa, joissa teekulttuuri elää parhaimmillaan.

    13

  • Rakkain astiani: japanilainen kahden kupillisen teekannu

    16.11.2011 12:59Ulla

    Rakas saa olla epätäydellinen. Tunne, joka tärkeään käyttöesineeseen liittyy, korvaa kolhut ja paikkaa puutteet.

    6

    Rakkain astiani: japanilainen kahden kupillisen teekannu. Kuva: Ulla Vuorela
  • Rakkain astiani: vaijan vanha tsaijukuppi

    4.11.2011 12:19Ulla

    Helena Seppänen hörppää kahvit vanhasta sinisestä kupista kotonaan Helsingin Käpylässä, myhäilee ja mietiskelee. Kuppi saattaa olla kääntämässä aivan uutta sivua Helenan elämässä, ja kahvista tulee pian työ, jos unelmat käyvät toteen.

    2

    Rakkain astiani: isänisän vanha tsaijukuppi. Kuva: Ulla Vuorela
  • Juuri nyt: ruusunmarjat ja pihlajanmarjat talteen

    28.9.2011 11:54Strömsö ja Olotila-toimitus

    Vatsa tykkää, kun nappaat pari kuivattua pihlajanmarjaa suuhusi ruoan jälkeen! Strömsössä tehtiin tuoreista pihlajanmarjoista myös kaunis kaulakoru sekä keitettiin c-vitamiinipitoista teetä kuivatuista ruusunmarjoista.

    161

    Ruusunmarjateetä ja kuivattuja pihlajanmarjoja. Kuva: Strömsö
  • Hauduta teetä japanilaisittain

    Kaikkialla sitä juodaan, mutta kaikkialla se on erilaista. Japanissa se juodaan talvella kuumana ja kesällä kylmänä. Se on お茶 eli vihreä tee.

    56

  • Euroviisujännitys talttuu venäläisellä iltapalalla

    Euroviisuiltoina katetaan Moskovan kunniaksi pöytään pääkaupunkilaissalaattia, suolakurkkuja ja valkosipulisia suharikeja. Ja kyytipojaksi teetä, hillosilmällä.

    01

  • Yrttitarha syntyy parvekkeelle

    Koristekasvien joukossa tai niiden sijasta voi parvekkeella kasvattaa myös hyötykasveja. Yrtit menestyvät parvekkeella, koska siellä on yleensä otollinen ilmasto: sopivassa suhteessa aurinkoa ja lämpöä.

    8

Muualla Yle.fi:ssä