vapaus

  • Vuosi ulkomailla - buustaus itsetunnolle

    1.11.2013 12:23Anni Alatalo

    Monet kolmikymppiset haaveilevat välivuodesta töissä ja mahdollisuudesta muuttaa ulkomaille. "Jos olisin tiennyt että lähteminen on näin helppoa, olisin lähtenyt ajat sitten", kertoo vuodeksi Englantiin muuttanut Jenni.

    104

    Miten olisi kunnon irtiotto arjesta? Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.
  • Käsilaukku!

    14.5.2013 18:53Markus Kajo

    "Ja naiset kun  ovat vähän niin kuin pulut, että ne mielellään puuhailevat juttuja porukassa ja tykkäävät pipertää yhdessä, niin tästä olisi oma etunsa: kolmen neljän naisen käsilaukusta saisi tällä tekniikalla jo varsin mukiinmenevän teltta-asumuksen, ja mikäpä estäisi tekemästä sinne vaikka..."

    34511

  • Vauhtia ja vapautta - tyttörullalautailusta tulee elämäntapa

    7.5.2013 12:30Siiri Huttunen

    Miksi kolmekymppinen nainen haluaa skeitata? Rullalautailua on pidetty pikkupoikien ja miesten lajina. Vauhdin huuma ja itsensä ylittäminen koukuttaa kuitenkin jatkamaan. Kea Soza aloitti longboardilla, mutta skeittilauta olikin enemmän se oma juttu.

    1602

    Vauhtia ja vapautta. Kuva: Siiri Huttunen, Yle Olotila
  • Ole hullu!

    27.4.2012 12:00Ada Pykäläniemi

    Unohda vapun sima ja munkit, tippaleipä ja jaffat.

    926

    Hulluttele vapaasti! Kuva: Reetta Arvila
  • Uskallatko kiivetä puuhun?

    19.9.2011 08:52Jenny Huttunen

    Mustelmia, naarmuja ja itkua. Kaikelta siltä olisi vältytty, jos lapsi olisi ollut varovaisempi, eikä olisi juossut liian kovaa tai kiivennyt liian korkealle.

    206

    Kiipeä puuhun. Kuva: Viivi Lehtonen
Muualla Yle.fi:ssä