Aika mielenkiintoinen tuo miehen näkemys, että syntymä ja seksihalut ovat kaksi täysin eri asiaa. Jännää, miten joku voikin olla yhdistämättä näin loogisesti yhteen kuuluvia tekijöitä samaan yhtälöön. Ehkäpä tämä selittää kaiken (nimittäin, jos tämä edustaa yleisemminkin miesten näkökulmaa?).

Pitäisi käsittää, että raskaus ja synnytys on naiselle niin mullistava henkinen ja fyysinen koettelemus, ettei siitä ihan hetkessä ennalleen toivuta. Paikat ovat kipeänä, alapää valuu verta ja yläpää maitoa, ja koko ajan on ihan sekaisin väsymyksestä ja hormoneista. Lienee jo ihan biologinen perusjuttu, että SEKSIN SEURAUKSENA syntynyt uusi elämä tarvitsee paljon huolenpitoa, jolloin vanhempien on keskitettävä energiansa tämän SEURAUKSEN huoltamiseen ja laitettava omat halunsa joksikin aikaa naftaliiniin.

Toivoisin, etteivät naiset turhaan kärsisi huonoa omaatuntoa tästäkin asiasta. Vähäisemmät seksihalut ovat täysin luonnollisia tässä elämäntilanteessa. Teillä on oikeus omiin haluihinne ja myös haluttomuuteenne.

Ja muistakaa, niin naiset kuin miehetkin, että tämäkin elämänvaihe kestää vai oman aikansa. Aikuisen ihmisen pitää ymmärtää se, eikä odottaa, että koko ajan olisi hauskaa ja kivaa.

>Vähän realismia kiitos Ke, 2011-01-26 12:24

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.