Mitenköhän tarkkaan ja pitkään tätä karppausta on tutkittu ja sen vaikutusta esim. aivoille.
Itselläni ei ole koskaan ollut mitään paino ongelmia, mutta suvussani on melko monia ylipainoisia. Monet sukulaiseni aloittivat karppauksen noin vuosi sitten. Näen heitä muutamia kertoja vuodessa.
Paino heillä on selkeästi pudonnut, mutta varsinkin kahta naispuolista keki-iän selvästi ylittänyttä tavatessani, tulee aina mieleen, että heillä on jokin sairaus. He ovat muuttuneet kasvoiltaan jotenkin harmaiksi ja ovat sairaan näköisiä. Keskustellessa tuntuu, että ennen niin terävien ihmisten ajatuksen juoksu ei oikein kulje. He unohtelevat usein asioita kertoessaan jotakin ja toisen henkilön kohdalta on usea sukulainen todennut, että ennen niin iloinen ihminen on muuttunut ärtyisäksi ja hän saa ilmeisesti jopa jonkinlaisia harhakuvitelmia, koska lähettelee omituisia viestejä, eikä ainakaan myönnä muistavansa niitä, vaan kieltää sellaisia lähettäneensä. Itse olen tullut siihen tulokseen, että karppaus (ehkä) sopii reippaan ylipainon pudottamiseen hetkellisesti, mutta elämän tapojen varsinkin liikunnan osalta on muututtava radikaalisti, jonka jälkeen ihminen voi aivan normaalisti siirtyä tavalliseen ruokavalioon. En ole montaa ylipainoista aktiivista liikkujaa elämänio aikana nähnyt. Ihminen on luotu liikkumaan, ei laihduttamaan!

>S(i/u)vusta seuraaja La, 2011-01-01 10:48

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.