Voi kuinka muistankaan tunteitani odottaessani toista lastani. Jossakin vaiheessa tunsin sisällä kasvavan vain jotakin pelottavaa, mitä en missään nimessä voisi rakastaa kuten esikoistani. Sisällä kasvava möykky pisti minut oksentamaan viisi kuukautta. Töissä ollessani juoksin päivittäin vessaan, palatakseni takaisin alle kolmevuotiaiden ryhmään vaihtamaan kakkavaippoja ja kantelemaan ja pukemaan ja....Oli tosiaan hirveätä, kun ajattelin lähestyvää tragediaa syntyvästä lapsesta, jota ei rakastettaisi.

Toisaalta ajattelin, että saattaisi käydä niin, että esikoista ei enää rakastettaisi samalla tavalla, vaan hänet ikäänkuin hylättäisiin. Tästäkin revin useita sydämenläpätyksiä ja ahdistuksia. Ja sittenhän jo ahdistuinkin siitä, että tuotan sisällä kasvavalle vauvalleni jotakin pahaa stressilläni.

Voi, mitä auvoisaa ja tyventä odotusta:)

Ja kuinka voinkaan nyt rakastaa kahta ihanaa tytärtäni niin, että voisin kävellä tuleen milloin hyvänsä heidän vuokseen.

To, 2009-03-05 22:41

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.