Tuntuu, että terveys hallitsee kaikkea ajattelua nykyään. Suomalainen arki on jatkuvasti monimutkaistuva terveydenhoidollinen kokonaisuus, jossa ei enää paljon osata kysellä järkevyyden rajoja.

Joka puolelta tulviva terveystietous saa varsinkin lapsistaan huolestuneiden vanhempien päät pyörälle. Tietoa on enemmän kuin yhden ihmiselämän tarpeisiin, eikä sitä osata soveltaa oikein. Ihmisistä on tullut myös turhankin itseriittoisia: lääkärissä käydään usein vain selvittelemässä kotona laadittuja Google-diagnooseja ja niitten taustalla piileviä, usein huvittavan kimurantteja ajatuskulkuja.

Olen seurannut lähes epäuskoisena muutaman nuoren äidin touhottamista lastensa terveydenhoidon kanssa. Yhdelle oli tullut jo lääkäriltä palautetta, että ei jokaista mustelmaa tarvitse käydä näyttämässä, eikä niiden takia todellakaan aleta tekemään verisyöpätestejä. Toiselle olivat joutuneet tolkuttamaan neuropsykiatrisella, että taaperoikäiselle ei aleta tulkitsemaan autismia tai muita kehityshäiriöitä kiristävien housujen tai ruokapöydässä kaatuneen maitolasin perusteella.

>mthr Ke, 2011-02-23 16:19

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.