Kuulun seksuaali -ja sukupuolivähemmistöön ja olen 41. Minun nuoruuteni oli kauheaa ja toivon, että minulla olisi ollut kanttia pinnata koulusta ja karata kotoa, koska 1980-luvulla Kuopiossa ei hyväksytty mitään poikkeavaa. Koulunkäynti aiheuttaa mielenterveysongelman. Onneksi en sisäistänyt vikaa itseeni. Koulun juhlasalissa kevätjuhlassa nousin seisomaan ja niistin nenäni Suomen lippuun. Minä vihasin tätä maata silloin ja vihaan sitä yhä.
Kun minä olin lapsi, minä tiesin, että minä itse olin oikeassa siitä, että kuulun sukupuolivähemmistöön, mutta kaikki aikuiset, vanhemmat, tarhatädit, sukulaiset ym. olivat väärässä ja minä kolmivuotiaasta lähtien ajattelin, että maailmassa on jotain vialla ja minun on aina pärjättävä yksin, koska nähtävästi minä vain olin oikeassa ja kaikki muut ovat hulluja. Minä elin itseriittoisuudessa 27-vuotiaaksi kunnes tein valtavan virheen ja jouduin todelliseen kriisiin. En voinut luottaa itseeni, enkä muihin enkä yhteiskuntaan enkä uskontoon. Meinasi mielenterveys keikahtaa.
Minä olen ollut prostituoitu, minua on kivitetty, minun päälleni on heitelty roskia, minua on haukuttu, minua on vedetty turpaan, minua on puukotettu, minut on erotettu duunista, minua on kieltäydytty palvelemasta kaupassa. Onneksi kaikki on nyt toisin. Toisin, muttei ohi.
Kun pääsisi haudan lepoon. Ei tarvitsisi enää olla varautunut, ei tarvitsisi enää säpsähtää, ei tarvitsisi vetäytyä, eikä tarvitsisi miettiä suunnitelmaa B, C eikä D.