EPA:n tutkimukset eivät minuakaan vaikuta, vaikka niistä kerroin. Kuitenkin, on otettava huomioon, että kuumassa ilmanalassa harvemmin käytetään kireitä farkkuja. Olen nähnyt eurooppalaisiakin tutkimuksia (valitettavasti en pannut linkkiä muistiin), joissa ainakin varoitetaan miehiä kireiden housujen (ja siitä seuraavasta normaalista lämpötilasta noususta) käytöstä sperman laadun heikkenemisen pelosta. Korjaan sikäli, että useimmat tutkimukset kertoivat älyllisen kehityksen PYSÄHTYMISESTÄ ja vain osa ehdotti taantumista.

Tämä vaikuttaa todelta, sillä "kaikkien aikojen etevin tiedemies" , Aristoteles, eli jo antiikin aikana. Antiikin Kreikassa kehitettiin myös atomiteoria (Demokritos), mutta kokeellista työtä ei voitu tehdä (teorian todentamiseksi) yksinkertaisesti siksi, että fasiliteetit (instrumentit) puuttuivat.

Orgaaninen (fyysinen) kehitys on pysähtynyt jo kauan sitten (hyviin tuloksiin päästään vain dopingin myötä).

La, 2009-02-28 20:59

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.