Naiset olivat pienempiä kuin nykyään, ja ylipainoisia olivat vain vanhat, vauraat ihmiset, joilla oli vara maata divaanilla ja mässyttää hanhenmaksaa.

Nuo pukeutumisfinessit koskivat tietenkin vain säätyläisiä. Rahvas kulki liivittä ja housuitta aina 1900-luvulle saakka. Koska ravinnosta oli pulaa, ei hoikkuutta tarvinnutkaan kureliivein tavoitella. Toisaalta jatkuva raskaudentila olisi moisen estänytkin.

1965 syntyneen ystäväni äidillä (!) oli nuorena eli 50-luvulla tuollainen kahden käden sormilla ympäröitävä vyötärö. Hänellä oli myös ranteenpaksuinen musta palmikko, joka oli niin pitkä, että hän saattoi istua sen päälle. Eivät ne ihanteet niin kaukana todellisuudesta ole kuin luulisi.

Mainitsit jostain Biedermeier- tai uusrokokoo-asusta; vyötärö oli korkealla, mutta mitäpä oli sen päällyspuvun alla? Siellä oli korsetti ja lukemattomia alushameita, jotka nostivat vyötärölinjan korsetin vyötäröä ylemmäs. Kuuden alushameen vyötärönauha ei voi olla päällekkäin, se näyttää paksulta ja tuntuu hankalalta. Siispä ne on puettava toinen toistaan ylemmäs. Ja vaikka vyötärö ei järin ohuelta tuossa asussa näytäkään, sen täytyy olla sitä, etteivät alushameet tee punkeron tai raskaana olevan näköiseksi.

>Nasu pukuhistorian ylioppilas Su, 2013-03-17 21:06

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.