En kyllä lainkaan taas ymmärrä.

Karppauksessa ideana pitäisi olla hiilihydraattien vähentäminen, ei täydellinen luopuminen mm. hedelmistä ja marjoista joka on jo näin luontoa ajatellen täysin hullua.

Pointti on siinä että ylimääräisestä leivän, valkoisten jauhojen tuotteiden yms. jatkuvasta mässyttämisestä.

Lisäksi liikkuvalle ja treenaavalle ihmiselle hiilareista luopuminen, on anteeksi vain suuri vitsi. Käytännössä luovut juuri niistä aineista joiden pitäisi auttaa sinua jaksamaan noiden suoritusten aikana. Vaatii todella paljon aikaa saada keho käyttämään rasvaa ja proteiinia saavuttaaksesi samanlaiset harjoitustehot.

Se mitä tuossa Turkka puhui olevan "pirteyttä joka johtuu ylpeydestä" on yleensä sitä lähinnä että se ylimääräinen sokeri on jäänyt pois, eikä jatkuvasti olla sokeriannostelu kierteessä.

Tämä dieetti kokeilu oli aivan samanlainen kuin ihmiset jotka ovat kokeilleet muita dieettejä tai sitten vaikkapa paastonneet. Osa ei tykkää ja osa tykkää, mutta yleensä näistä seuraa vain vaikeuksia koska mieli eikä elimistö ole tottunut muutoksiin.

Turkan asenne oli kyllä jo alussa niin huono että en käsitä miksi tyyppi tällaisia testailee. Puhumattakaan että myönsi olevansa sokerinarkkari. Ei ihmekään että seurauksena oli lapsellista kiukuttelua jakson aikana joka näkyi tekstissäkin.

Suosittelen hiilihydraattien määrän tarkkailua, mutta niistä luopuminen kokonaan on oikeasti aika huvittava juttu.

>Konsta Pe, 2011-10-21 14:39

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.