Psykiatri Martti Paloheimo 1913-2002 oli 60-luvulla ensimmäinen TV psykologi.
Hänen ohjelmia seurattiin tiiviisti, jopa lehmien lypsyaikoja siirrettiin ohjelman vuoksi.

Paloheimo julkaisi vuonna 1999 laajennetun painoksen kirjasta Kotivammaisuuden synty- suomalaisen lapsuuden haavat.

Osiossa ISÄT sivulla 147 Paloheimo kirjoitti.

Isän olemassaolo, vaikka lyhyenkin ajalta jääneet muistot, sekä pahat, että hyvät, ovat tärkeitä.

Hyvillä muistikuvilla on suuri merkitys vuosikymmeniä myöhemmin, silloin kun tämä poika pitelee omia lapsiaan. Hänen kehonsa muistaa nuo kosketukset

Pienikin hyväily, tukan pörröttäminen ohimennessä ja jopa pelkkä polvella istuminen saattaa palata myöhemmin mieleen kultaisena muistona.

On hämmästyttävää nähdä miten vähän tämäntapaisia kosketuksia tarvitaan pojalle ravinnoksi.

Normaalioloissa kun isä on kotona ja perhe koossa, kohtaavat isä ja pikkupoika toisensa kymmeniä, ehkä satoja kertoja päivässä aamusta lähtien.

Poika näkee, miten isä tervehtii vieraita, miten hän käyttäytyy, kaupungilla, junassa, bussissa, miten hän tervehtii vieraita, miten hän kohtelee ja puhuttelee kaupan myyjää, jne.

Kaiken aikaa siirtyy -lempisanani on "valuu" - jotain isän persoonallisuudesta poikaan silloinkin, kun tämä ei erityisesti opeta poikaansa, eikä edes muista, että poika on siinä lähellään ja hänen käyttäytymistään tarkkailemassa".
-----------

Käsittääkseni ohjelmat löytyvät Yle Elävässä arkistossa.

Tv on esittänyt viime aikoina ohjelmaa Isät sodassa, joissa on nostettu esiin sotien vaikutukset perheisiin.

Sotahistoriaa löytyy Ylen elävässä arkistossa hauilla.

Sisällissota.
Mainilan laukaukset.
Sotasurmat Suomessa.
Huutolaislapset.
Lotat.
----------------------

>Grandfather. To, 2012-02-02 15:58

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.