Juuri näin.

Nyt, kun poikani ovat jo aikuisia, uskon ja luotan tähän ajatteluun. Olisinpa osannut luottaa jo silloin, kun he olivat pieniä.

Toimin oikeastaan vaistomaisesti tähän tapaan, mutta koin syyllisyyttä, etten tarjoa "enempää". Jo koulun lääkäri ihmetteli (moittien), miksei pojillani ollut säännöllisiä ohjattuja harrastuksia. He eivät halunneet!

Erolapsina he halusivat läheisyyttä, oloilua, rauhallista tekemättömyyttä. Nukuimme aina siskonpetissä "ekana ja vikana yönä" ennen iskän luokse menoa. Minä imin siitä läheisyyttä, ihan varmasti pojatkin...

Mahtavaa, että oikeat arvot ovat taas "muodissa"? Se helpottaa niin paljon kunkin vanhemman omia valintoja.