Ylen rooli tässä maahanmuttajapropagandassa on kyseenalaista, koska me kaikki maksamme tulevaisuudessa Yleveroja. Ylen pitäisi olla puolueeton ja tasa-arvoinen, mutta vuosiahan tämä propaganda on jatkunut ja jatkunee.

Vihapuhetta tuo on, suomalainen mies on ainoa joka kokee rasismia Suomessa, vaikka kustantaa lähes kaiken.

Jutun perusteella ulkomaalaiset miehet ovat ylimielisiä suomalaisia miehiä kohtaan, lienee opittu suomalaisilta naisilta.

Pakolais- ja mamu-romantiikka ei enää pure länsimaissa, tätä touhua kritisoidaan jo kaikkialla ja sitä ei voi enää vaientaa, kiitos internetin.

Kyse on paljolti myös huoltosuhteesta eli rahasta, Europpassa ja USA:ssa ovat valkoiset miehet kyllästyneet elättämään eri etnsisiä ryhmiä.

Tästä kertoo myös se, että USA:ssa on voimakasa teekutsuliike ja repulikaanit ovat nousussa. Mm. valkoinen keskiluokka ei enää halua rahoitaa muiden ryhmien sosiaaliturvaa.

Samaa on havaittavissa myös Euroopassa, työtä tekevät valkoiset miehet ja osa naisistakin on saanut tarpeekseen maksajan roolistaan.

Tästä on hyvä merkki eurooppalaisen vasemmiston ja mun ns. liberaalien kannatuksen jyrkkä alamäki. Suomessakin vasemmisto vetelee viimeisiään.

Tulevaisuudessa on pakko lopettaa tai rajata sosiaaliturvaa mm. lapsilisiä koska ne eivät hyödytä enää kantaväestöä.

Ihailen Aasian maita joissa ei edes tunneta mitään käsitettä pakolaisuus tai maahanmuutto, mm. Kiina ja Japani eivät ota pakolaisia vastaan ja ovat erittäin jyrkkiä maahanmuuttoon. Ja kas kummaa molemmat valtiot ovat taloudellisesti huippukunnossa.

Suomalaisten naisten seksiturismiikin pitäisi suhtautua kriittisesti, eikä ylistää sitä "tasa-arvona" tai "seksuaalisuuden etsintänä. Naisten matkat Afrikkaan ovat lähes täysin seksiturismia. Samaa voidaan sanoa Karibian matkailusta.

Mutta eihän "meidän" Yle naisia voi kritisoida.

>El Reino Su, 2012-01-15 13:08

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.