Terävä AP. Linkki vie kuvan sivulle. Laitan tarjolle smoothien, jonka laitoin tänään pitkän talviaurinkoisen kävelylenkin jälkeen. Puoli purkkia rahkaa, puoli banaania, desi jäisiä mustikoita, sentin pätkä tuoretta inkivääriä pieneksi silputtuna, pari desiä tuoremehua (viisi hedelmää muistaakseni). 3 rkl kauraleseitä. Kaikki tehosekoittimen kannuun ja hurautus. Riitti kahteen lasilliseen kahdelle pikkunälkäiselle kävelijälle ja antoi sen verran energiaa, että jaksoimme odottaa ruokaa.
Laitan vielä ruokavinkin kaupan päälle: Kanafileet levälleen uunivuoan pohjalle, alle ohuesti öljyä. Päälle mausteita mielen mukaan, ainakin suolaa ja pippuria. Yritä peittää koko vuoan pohja kanalla. Levitä parmankinkkuviipaleet peitoksi kanafileille. Laita uuniin n. 200 astetta. Kurkkaa vartin päästä, lirauta vähän vettä, jos tarvis. Mulla sattui olemaan nimipäiväjuhlilta ylijäänyttä kermaa, laitoin sitä desin verran. Samalla paistolla uunissa valmistuvat lohkoperunat ja -porkkanat.

Smoothie-asiasta vielä: sinnehän voi työntää melkein mitä vaan sinne tehosekoittimen kitaan. Terveydenhoitajan vinkki oli laittaa puolikas avokado hyvien rasvojen takia.

>Eve Su, 2012-02-26 16:00

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.