Tässä ylikansoitetussa maailmassa on kerrassaan hienoa, että jotkut jäävät tahallaan lapsettomiksi tai rajoittavat lapsilukunsa yhteen tai kahteen. Itse olin niitä, jotka eivät ikinä halunneet lapsia. Kohtalon oikusta sain kuitenkin yhden, ja olen tästä kokemuksesta ikikiitollinen. Tuntui, kuin luonto olisi puolestani päättänyt, mikä on minulle hyväksi, sillä mikään ei koskaan ole tehnyt minua onnellisemmaksi kuin rakas poikani, joka ainoa päivä jo kuudentoista vuoden ajan. Uskon silti täysin, että olisin elänyt elämäni täysin onnellisena ilman äitiyttäkin, kun en olisi sen rikkaudesta mitään tiennyt. Nyt kun tiedän mitä se on, en vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään. Toivon toki, että saan joskus edes yhden lapsenlapsen, mutta jos poikani toisin päättää, se on hänen asiansa. Lapsettomuus - tahallinen tai tahaton - ei todellakaan kuulu kenellekään muulle. Ei sukulaisille, ystäville, kylänmiehille tai yhteiskunnalle. Ei muuta kuin tsemppejä kaikille ihka omaan elämäänsä!