Mielestäni maallistunut kulttuuri voi menettää jotain erittäin tärkeää uskonnon menettämisen myötä. En halua lähteä kiistelemään Jumalan olemassalosta, mutta aivotutkimukset ovat osoittaneet, että meditaatio ja rukoilu on hyväksi ihmisen aivoille ja erityisesti tunne-elämän hallinnalle. Tätä on tutkittu aivoja kuvaamalla. Näiden ei tarvitse tietenkään välttämättä liittyä tunnustukselliseen uskontoon, mutta käytännössä maallistumisen myötä myös nämä aivotreenit jäävät pois. Käytännössä nämä traditiot kuuluvat uskontoihin, joten voidaan perustellusti väittää, että uskonnot eivät ole vain "turhaa hapatusta". Mikäli nämä tutkimukset ovat oikeassa yhteiskunta(tulevat aikuiset mukaanlukien), jossa ei ruokoilla tai meditoida on onnettomampi, mitä se voisi olla. Tämä siis perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja se on parasta mitä meillä on tiedonhankinnan näkökulmasta. Itse siis opettaisin lapsilleni nämä taidot heidän parastaan ajatellen. Uskonto ei ole vain sitä, että onko Jumala olemassa vai ei.

>opettaisin rukoilemaan La, 2012-05-19 19:39

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.