On todella jännittävää ja osin järkyttävääkin, millaisia määriä tavaraa ja roipetta maailmassa valmistetaan, myydään ja ostetaan. On hienoa, ettei ihminen heti kyllästyttyään heitä niitä kaatopaikalle, koska melkein aina esineiden ja vaatteiden käyttöikää on runsaasti jäljellä. Suurimmaksi osaksi esim. vaateteollisuudessa työtä tekevät pienipalkkaiset naiset. Haluan osoittaa arvostukseni teidän työtään kohtaan, sillä olen koko ikäni ostanut osan vaatetuksestani ja suurimman osan kotini huonekaluista ja astioista kirppiksilta sekä erilaisista huutokaupoista. Näin olen mielestäni onnistunut hankkimann mieleiseni (melkein) kodin murto-osalla siitä, mitä muutoin olisin joutunut pulittamaan. Huonekalut ovat yleensä puuta, joita voi hioa tai maalata, vaatteet pestä ja tuunata. Eipä ole koti stereotyyppisesti sisustutettu ja oletan etten vaatetuksenikaan puolesta herätä isompaa huomiota. Ainoastaan kodin elektroniikka vaikuttaa olevan ajastettu niin lyhytikäiseksi, ettei niitä kannata ostaa, varsinkin kun ilman niitä pärjää vallan mainiosti.

>Köyhämuttakunniallinen Ke, 2013-11-20 08:33

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.