Omat kehityksessä kesken jääneet insinöörinaivoni eivät lainkaan pysty kuvittelemaan uudenlaisia eläimiä. Geenit on minun käsissä kuin legopalikat. Niitä kun ladon eri asemiin, niin aina tahtoo tulla vain sellaisia kubistisia kauheuksia, joita ei voi alaikäisille edes kuvailla. Aivan liian picassoa niistä syntyy.

Mutta yhden toiveen esittäisin, kun te alatte laatia uusia eläinlajeja. Se eläin ei saisi vaipua talvihorrokseen. On aivan epäreilua, että itse joutuu seitsemän kuukautta räntäsateessa vääntäytymään aamusynkkyyteen työpaikan suuntaan. Linja-auton kanssamatkustajatkin on kuin keskitysleiriin menossa. Paitsi ne kolme Inkilänmäeltä kyytiin nousevaa juoppoa. Ja samaan aikaan toisaalla kääntää talvipesässä tämä eläin onnellisena kylkeä ja imeskelee mielessään bambua ja lakritsikasvin (Glycyrrhiza glabra) juurta. Eikä sen verenpaine siitä edes nouse niin kuin itsellä, vaikka ei edes saa lakritsia syödä. Se on väärin eikä sellaisia eläimiä saa olla. Tätä mieltä olen.